Huawei esitteli tiistaina uuden Honor V8 -älypuhelimen. Samalla maailmalle paljastettiin myös Honor Band A1 -aktiivisuusranneke, jonka hihassa piilee yksi hieman omintakeinen ässä.
Honor Band A1 on minimalistinen ja ympärivuorokautiseen käyttöön tarkoitettu aktiivisuusranneke, jossa ei ole näyttöä lainkaan. Lopputulos onkin hyvin tyylikäs ja laite toimii varmasti asusteena.
Mukana ovat kaikki perinteiset ominaisuudet, kuten harjoitteluajan mittaus, lenkin mitan ja askelmäärien seuranta, kalorien polton mittaus ja unen laadun seuranta. Erikoisempi ominaisuus on Honor Band A1:een sisällytetty UV-sensori, joka mittaa ympäröivän säteilyn määrää ja antaa suojautumissuosituksia. Useimmat aktiivisuusrannekkeet eivät huolehdi käyttäjän oleskelusta auringossa, joten tässä Huawei-uutuus erottuu kilpakumppaneistaan.
Näytön puutetta korvataan pienellä LED-valolla, joka kertoo ilmoituksista ja puheluista. Lisäksi laite värisee tarvittaessa. Vedenpitävyydestä huolehtii IP57-luokitus ja 70 milliampeerin akun luvataan riittävän jopa 28 päiväksi. Ranneke toimii sekä Android- että iOS-puhelinten kanssa.
GSMArenan mukaan Honor Band A1 on saatavilla kaiken kaikkiaan kahdeksassa värissä, joista neljä on omistettu nahkarannekkeelle ja toiset neljä silikonirannekkeelle. Laite julkaistaan Kiinassa 25. toukokuuta noin 15 ja 30 euron hintaluokissa – nahkaranneke maksaa silikonia enemmän. Rannekkeen saapumisesta muille markkina-alueille ei ole toistaiseksi tietoa.
Uusimmat
-
16:49
Kouvolalaisessa ravintolassa tapon yritys – yksi otettu kiinni
-
16:48
Helsingin keskustassa osoitetaan mieltä Israelin puolesta
-
16:36
Biden: Yhdysvallat yhä "täysin sitoutunut Israelin turvallisuuden säilyttämiseen" – MTV seuraa
-
16:26
MTV Uutiset Tel Avivissa: "Israel iskee nyt Lähi-idän suonta" – nämä ovat sen tavoitteet
-
16:17
Miksi raiskaaja raiskaa? Tekijällä on usein ajatusvääristymä
-
16:16
SM-liigatähti paukuttaa jäätävää jälkeä – 2000-luvulla ei vastaavaa
-
16:14
Juhlat Närpiön seurantalolla loppuivat poliisin väliintuloon
-
16:10
Kommentti: Suomalaisen voimanaisen superviikonloppu mylläsi historian uusiksi – "Poikkeuksellisen kova urheilija"
-
16:10
Al Pacino lähes kuoli koronaan – ei pulssia minuutteihin
-
16:09
Ukraina väittää vahingoittaneensa venäläisalusta Itämerellä
-
16:03
Ilmatieteen laitos aloittaa yt-neuvottelut
-
15:33
Huonekaluliike Maskun seuraamusmaksu harhaanjohtavasta markkinoinnista jää voimaan
-
15:32
Maajussi-Samuli saa huonoja uutisia
-
15:27
Suunnistaja löysi maastosta ruumiin – vainajan henkilöllisyys selvisi harvinaisten silmälasien avulla
-
15:26
Pippa Laukan vinkit laihduttajalle: "Pienet asiat usein tehokkaampia kuin totaalinen muutos"
-
14:55
SM-liigaseurat ja pelaajat hereille – Karri Kivi vinkkaa, mitä olisi syytä tehdä: "Voi pelastaa organisaation"
-
14:54
MTV tiedot: Valkeakosken raiskaajamurhaajalle tulvii uhkausviestejä – vankila ryhtyi toimiin
-
14:50
Uudet TTK-parit on arvottu – Tanssiraati häkeltyi: "Olivatkin manifestoineet tätä"
-
14:30
Yleisurheilun MM-mitalisti Kipyegon Bett kuollut 26-vuotiaana
-
14:11
Yritys päästä ennätysten kirjaan epäonnistui karmealla tavalla Intiassa
-
Lataa lisää