Huawei on vahvistanut, että sen 26. maaliskuuta julkistettava P30-sarjan uusi huippupuhelin, todennäköisesti P30 Pro, tulee sisältämään uudenlaisen periskooppikameraratkaisun.
Periskooppikamera tarkoittaa tässä tapauksessa sitä, että kamerakenno on käännetty puhelimen sisällä vaaka-asennosta pystyasentoon ja valo ohjautuu linssin läpi kennolle periskoopin avulla. Tämä mahdollistaa enemmän tilaa vaativan kameran toteuttamisen ilman merkittävää kamera-alueen paksuuden kasvamista.
Huawei P30 Pro ja edullisempi P30 on nähty jo aiemmin virallisissa vuotaneissa kuvissa. P30 Prohon on tulossa kolme kameraa ja lisäksi 3D ToF -syvyyskamera, P30:een kolme kameraa.
Kameroiden tarkat yksityiskohdat ovat vielä hämärän peitossa, mutta P30 Prossa kinovastaavat polttovälit ulottuvat 16 millimetristä 125 millimetriin ja aukkojen koot f/1,8-f/3,4, P30:ssa vastaavat lukemat ovat puolestaan 17-80 millimetriä ja f/1,8-f/2,4.
Polttovälilukemat kertovat, että P30 Prossa optinen zoom voi asettua ainakin noin 5x tasolle verrattaessa telekameraa pääkameraan. Android Central -sivusto tosin nostaa nyt esiin myös mahdollisuuden, että P30 Pron kamerassa voisi olla jopa liikkuva zoom-mekanismi, mikä mahdollistaisi eri zoom-tasot. Tämä saattaa kuitenkin olla pelkkää spekulaatiota. Huawein taholta oli vain kommentoitu, että tarjolla pitäisi olla jotain mitä ”kukaan muu ei ole ennen tehnyt”.
Selvää on, että sekä P30:ssa että P30 Prossa on mukana pääkameran lisäksi ultralaajakulma- ja telekamerat, sekä se, että P30 Prossa optista zoomia on joka tapauksessa tarjolla rutkasti pikkuvelimallia enemmän.
Alta löytyvässä vuotaneessa kuvassakin nähdään P30 Prossa alimpana muista poikkeava kamera, joka on muodoltaan ympyrän sijaan neliö.


