Pelastaako uusi puhelin? HTC:n alkuvuoden tulos heikko

Pitkään vaikeuksissa rypeneen HTC:n alkuvuosikin sujui jälleen heikosti. Ensimmäisen vuosineljänneksen eli tammi-maaliskuun tulos ei kuitenkaan juuri nyt kerro koko kuvaa.

Uusi HTC 10 -lippulaivaälypuhelin ja virtuaalitodellisuuslaite Vive tulivat markkinoille vasta kuluvan toisen vuosineljänneksen aikana. HTC:n mukaan näillä molemmilla oli ”vahva lanseeraus” ja HTC odottaa ”hyvää momentumia läpi vuoden”.

Alkuvuodesta HTC:n liikevaihto sukelsi hyytävät 64 prosenttia alaspäin, vuodentakaisesta 41,5 miljardista Taiwanin dollarista enää vain 14,8 miljardiin Taiwanin dollariin eli noin 400 miljoonaan euroon. HTC:n liikevoitto on pysynyt melko tasaisesti tappiolla viiden miljardin dollarin verran nyt jo vuoden ajan. Alkuvuonna liiketappiota kertyi 4,8 miljardia Taiwanin dollaria, noin 130 miljoonaa euroa.

Huolestuttavaa HTC:n kannalta tietenkin on, että liiketappio on pysynyt samankokoisena ja reilusti pakkasen puolella – ja samalla liikevaihto on vain jatkuvasti laskenut. Tulossuunnan kääntäminen on näin käynyt jatkuvasti haastavammaksi. Alkuvuonna HTC:n liiketappio oli jo lähes kolmannes sen liikevaihdosta ja bruttokate painui alle 10 prosenttiin. Käytännössä toistaiseksi tulosnumeroissa ei näy vielä minkäänlaista merkkiä tuloksen kääntymisestä kohti parempia aikoja.

Bruttokate tarkoittaa tuotteiden ja palvelujen myynnistä tulevia tuottoja vähennettynä niiden toimittamisesta, eli osista, kokoonpanosta, palveluiden pyörittämisestä sekä logistiikasta johtuvilla kuluilla. Käytännössä HTC:n liiketoiminta vaatisi noin 20 prosentin bruttokatetta, jotta se voisi kääntyä kestävästi edes plussan puolelle.

Alkuvuonna HTC paikkasi tulostaan ja kassaansa hieman reilua 50 miljoonaa euroa vastanneen myyntivoiton tuoneellakiinteistyömyynnillä.

HTC:n heikko taloudellinen tilanne tietää lisää vyönkiristystä. Se aikoo edelleen jatkaa prosessiensa virtaviivaistamista ja optimointia kustannustehokkuuden parantamiseksi.

Kassassa HTC:llä oli maaliskuun lopussa 39 miljardia Taiwanin dollaria eli reilu miljardi euroa. HTC:n liiketoiminta söi kassaa alkuvuonna taas 3,5 miljardia.

Älypuhelinmarkkinoiden kasvun hiipuessa historiaan ja kilpailun yhä vain tiukentuessa, pienen ja itsenäisen HTC:n taru omana älypuhelinbrändinään voi olla jo lähellä loppua. Jatkossa HTC:sta voidaankin arvioida kenties olevan tulossa laitteistokehityksen alihankkija sen eri kumppaneille, mikä tarkottaisi HTC:n paluuta juurilleen aiempaan liiketoimintamalliinsa.

Lue myös:

    Uusimmat