HS: Yhä useampi suomalainen ajaa dieselautolla, vaikka myyntitilastot väittävät päinvastaista – tästä on kyse

Helsingin Sanomien mukaan käytettyjen autojen maahantuontimäärissä rikotaan tänä vuonna ennätyksiä. Ilmiötä voidaan pitää huolestuttavana maamme päästötavoitteita ajatellen.

Autotuojat ja -teollisuus ry:n toimitusjohtaja Tero Kallio kertoo Helsingin Sanomien haastattelussa, että käytettyjen autojen vanha tuontiennätys, 32 000 autoa, meni rikki jo lokakuun lopussa. Nykyisellä tahdilla käytettyjä autoja tuodaan Suomeen tänä vuonna yhteensä yli 40 000, mikä olisi kolmasosa uusien autojen rekisteröinneistä.

Päästötavoitteiden kannalta ilmiö herättää huolta.

Ruotsista ja Saksasta tuodaan maahan HS:n mukaan keskimäärin yhdeksän vuotta vanhoja autoja, mikä tarkoittaa, ettei niiden tekniikka, kulutus ja päästöt ole enää tätä päivää.

Miten autoveron poistaminen vaikuttaisi autokannan nuorentumiseen? Katso video alta.

Minkälaisia vaikutuksia autoveron poistamisella olisi autokauppaan? 6:20

Tuonnin seurauksena esimerkiksi dieselautojen määrä kasvaa liikenteessämme, vaikka Suomesta ostetuista autoista niiden osuus on vuosi vuodelta pienempi. Kaksi kolmesta tuontiautosta käy dieselillä.

Kallio löytää nurinkuriselle tilanteelle selkeitä syitä. Nykyinen autoveromalli suosii pienipäästöisiä autoja, joten suuripäästöisempiä ja erityisesti isompia dieselautoja tuodaan ulkomailta, jolloin niitä verotetaan vanhan, niiden kannalta edullisemman verotaulukon mukaan.

– Jos päättäjät haluavat kiillottaa sädekehäänsä ja laskea autoveroa vain pienipäästöisiltä autoilta, tämä on valitettava seuraus, Kallio kertoo HS:lle.

Lue myös:

    Uusimmat