Hollywood-tähdet loistivat poikkeusajan gaalatyyleissä – nämä luomukset käänsivät katseita

Sunnuntaina Los Angelesissa järjestetyssä Grammy-gaalassa nähtiin tähtiloistetta pitkästä aikaa.

Vuoden 2021 Grammy-palkinnot jaettiin Los Angelesissa viime yönä. Paikalle saapuneet tähdet poseerasivat punaisella matolla yksi kerrallaan turvaetäisyyksien päässä toisistaan. Gaalassa palkittiin vuoden parhaimpia artisteja ja musiikintekijöitä.

Katsojat saivat myös nauttia pitkästä aikaa pukuloisteesta, jota tähdet tarjoilivat.

Yhdysvaltalainen artisti Beyoncé on nyt eniten Grammy-palkintoja voittanut naisartisti. Beyoncé sinetöi ennätyksensä voittamalla jo peräti 28:nnen Grammy-palkintonsa.

Laulaja oli pukeutunut mustaan lyhyeen Schiaparellin ”nahkapukuun”. Asun sinetöi mustat hanskat, joiden sormenpäät olivat maalatut.

Katso asu täältä. 

Vuoden albumiksi valittiin Taylor Swiftin Folklore. Albumi on artistin ensimmäinen kahdesta koronavuonna julkaistusta levystä. Swift on ensimmäinen naisartisti, joka on voittanut kategoriassa kolmesti. Upea tähti oli pukenut ylleen Oscar de la Rentansuunnitteleman kukkamekon. Swiftin upeat sääret nousivat esille pinkkien korkokenkien myötä.

Katso asu täältä. 

Watermelon Sugar -kappaleesta tuttu laulaja Harry Stylesin tyyli henki vanhanajan tuntua. Miehellä oli yllään kirkkaan keltainen Guccin takki ja violetti röyhelöhuivi.

Katso asu täältä. 

Laulaja Dua Lipa oli pukeutunut täysin violettiin asuun. Myös hänen meikkinsä oli puvun kanssa samaan sävyyn. 

Katso asu täältä. 

Artisti Jhené Aiko yllätti gaalassa pukeutumalla vaaleanpunaiseen röyhelömekkoon. 

Katso asu täältä. 

Grammyt myöntää Yhdysvaltain musiikkialan ammattilaisten yhdistys. Palkintogaala oli määrä järjestää jo tammikuun lopulla, mutta sitä lykättiin maaliskuulle Los Angelesin heikentyneen koronavirustilanteen vuoksi.

Lue myös:

    Uusimmat