Hjallis kyseli Nalle Wahlroosilta aviovinkkejä – miljonääri kuittaili takaisin

Lähes neljäkymmentä vuotta puolisonsa kanssa aviossa ollut liikemies Björn "Nalle" Wahlroos suostui loppuen lopuksi avamaan avio-onnensa saloja ohjelman isännälle.

Björn "Nalle" Wahlroos oli Hjallis Harkimon keskusteluohjelmassa vieraana perjantaina 22.4.2016. Ruotsiin kirjansa muuttanut liikemies oli ensimmäisen kerran aviossa 1975-1977 Annica Wahlroosin kanssa. 

Ensimmäinen liitto päättyi eroon ja vain reilun kolmen kuukauden kuluttua eron astuttua voiman Wahlroos avioitui nykyisen vaimonsa, Saaran kanssa. Heillä on kaksi lasta, viisi lastenlasta ja kuudes lapsenlapsi tulossa. 

Ohjelman isäntä Hjallis Harkimo on itsekin ollut kahdesti naimisissa, mutta nämä liitot ovat päättyneet eroihin. Samoin miehen myöhemmät suhteet ovat kariutuneet, ennemmin tai myöhemmin. 

– Kerro minulle, mikä on pitkän avioliiton salaisuus, Hjallis uteli onnelliselta isoisältä.

Yleensä verrattain asialinjalla pysyvän Wahlroosin reaktio suoraan kysymykseen yllätti jopa ohjelman isännän.

– Hjallis, tätä mä en ala sulle selittämään, Wahlroos näpäytti nauraen .

Harkimo ei antanut periksi vaan tinkasi mieheltä vinkkejä.

Kaikki Hjallis-jaksot katsottavissa MTV Katsomon kautta.

Hjallis perjantaisin kello 21.00 MTV3-kanavalla.

Lue myös:

    Uusimmat