Jääkiekkovalmentaja Sakari Lindforsin kasvoilla käy hymy, vaikka työt ovat tauolla ja seuraava pesti on vasta suunnitteilla. HIFK:n jäädyttämää numeroa 35 kantanut Lindfors pohtii maalivahdin tyyneydellä menneitä ja tulevaa. Hänen ja Jyrki Ahon valmentamiset päättyivät tylysti Villacherissa Itävallassa.
– On ollut hyvä vähän vetää happea ja katsoa tulevaisuuteen, Lindfors sanoo.
– Harmittaakin, koska onnistuimme muutostyössämme Itävallassa. Ja sitten tuli tämä korona, Jääkiekkoleijona numero 161 myöntää.
Päävalmentaja Ahon kontrahti katkaistiin potkuilla kesken kevätkautta. Torjujana kehut reflekseistään, ketteryydestään ja taiturimaisesta ennakoimisesta kerännyt Lindfors sai jatkaa koronaumpikujaan.
Kohta Lindfors tapittaa Kanadassa pelattavia 20-vuotiaiden MM-kisoja, nostalgisesti. Hän aloitti maajoukkueuransa vaahteralippuvaltiossa 35 vuotta sitten.
– Kiitos Hannu Jortikan, että valitsi minut. Jopa A-junnuista, en ollut pelannut pelin peliä Liigassa, Lindfors muistelee.
Teinit kehittyvät eri tahtia
Nuoret pelaajat eivät kehity tasatahtia. Lindforsillekin, 54, urkeni upea ja pitkä taival, vaikka hän ei kylpenyt valokeiloissa vielä teininä.
– Ei missään nimessä pidä miettiä niin, että jos ei ole jo esimerkiksi 16-vuotiaiden maajoukkueessa, ei voisi yltää vaikka mihin, Lindfors neuvoo.
– Toinen on jo murrosiässä pitkällä, toinen aluillaan. Mielestäni on jopa parempikin, ettei ole joka kissanristiäisissä nuorempana, jotta nälkä kasvaa, Lindfors sanoo.
Hamiltonissa ja Torontossa pelatut vuoden 1986 nuorten MM-kisat toimivat monelle merkittävänä kirittäjänä jääkiekkouralla.
– Toinen veskari oli Lehkosen Timo, hyökkääjistössä oli muuan Jarmo Kekäläinen. Niin, ja minun tavoin maajoukkueessa debyyttinsä teki Jyrki Lumme.
– Pelasin kolme matsia. Meillä oli mahdollisuudet loppuun asti, mutta hävittiin tiukkoja pelejä. Pystyin kuitenkin näyttämään osaamistani ja nousin Liigaan, Lindfors kertaa kuudenteen sijaan päättyneitä kisoja. Miesten A-maajoukkueessa hän pelasi lopulta 111 maaottelua.
KHL:ssä ei kehitetä pitkää projektia
Suomessa Lindfors on edustanut aina HIFK:ta, pelaajana 1986–2002 ja valmentajana 2002–11.
Erikoista on sekin, että Lindforsilla on harvoin mestaruuteen yltävästä suurseurasta peräti kaksi SM-kultaa – yksi pelaajana (1998) ja toinen Kari Jalosen johtamassa valmentajaryhmässä (2011).
– Vasta valmentajana ymmärsin, kuinka vaikeaa kullan saavuttaminen on. Pelaajana hoidit vain itsesi, mutta valmentajana piti miettiä kaikkia. Kyllä jännitti enemmän, Lindfors vertailee.
Lindfors hyvästeli mestarina tutun HIFK:n, kun hän seurasi Jalosen matkassa valmentamaan maailman toiseksi kovimpaan liigaan, KHL:ään.
– KHL:ssä päävalmentaja päättää melkein kaikesta. Se on raakaa peliä. Vaikka pelattaisiin todella huonosti, mutta jos napsit voittoja, saat jatkaa. Sinne ei mennä kehittämään kolmen vuoden projektia, Lindfors kuvaa.
Lindforsin mielestä resursseiltaan muita ylivertaisemmilta seuroissa vaateita pitäisi Suomessakin kohottaa.
– Kyllä IFK:n pitää pärjätä paljon paremmin. Joka vuosi. Tämä on kuitenkin tulosurheilua, ammattilaisliiga, ja silloin pitää odottaa aina tuloksia.
Itävallassa taas juhlapuheista todellisuuteen on matkaa fantasian verran, kun satsaukset jääkiekkoon ovat rippeitä jalkapalloon verraten.
– Petrasimme viimeiseltä sijalta kuudenneksi. Saavutimme yli 1,6:n pistekeskiarvon, mikä oli iso nousu edellisen kauden pinnan keskiarvosta. Tuotiin urheilullisuus sinne – mutta ei se riittänyt, Lindfors hymähtää.