Hevosen lihaa löytyi – Lidl veti nämä säilykkeet markkinoilta
Lidl Suomi Ky on vetänyt pois myynnistä kaksi tuotetta. Tuotteet ovat Coquette Ravioli, 800 g, valmistaja William Saurin sekä Coquette naudanlihagulassi, 500 g, valmistaja Dreistern.
Tuotteet on poistettu myynnistä viikonloppuna 15.2.-17.2.2013, koska niiden valmistajat on eurooppalaisessa uutisoinnissa yhdistetty hevosen lihaan. Myöhemmin tuotteissa on Lidlin omissa DNA-tutkimuksissa todettu jäämiä hevosen lihasta. Tutkimukset on tehty Saksassa.
Molempia tuotteita on myyty Suomen kaikissa Lidl-myymälöissä. Gulassia on poistettu Lidl-myymälöistä n. 30 purkkia per myymälä ja raviolia n. 100 purkkia per myymälä.
Lidl Suomi Ky ryhtyi välittömästi toimenpiteisiin, kun yritys sai tiedon valmistajaa koskevista epäilyistä. Tuotteet poistettiin myynnistä välittömästi. Tuotteita ei ole enää myymälöissä.
Lidl Suomi Ky on ilmoittanut tutkituttavansa kaikki naudanlihaa sisältävät tuotteensa. Tutkimusten valmistumisen aikataulu on vielä avoin. Yritys aloitti DNA-tutkimukset omatoimisesti heti, kun ensimmäiset tuotteiden valmistajiin kohdistuneet epäilyt tulivat julki.
Hevosen liha ei ole terveydelle vaarallista, mutta asiakkaat voivat halutessaan palauttaa mainitut tuotteet Lidlin myymälään, jossa tuotteen hinta korvataan.
Asiasta kertoi Evira.
(MTV3)
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää