Herttuatar Catherinen ja prinssi Williamin rakkaustarina on kirjoitettu tähtiin – lue ennustus!
Herttuatar Catherinen ja prinssi Williamin rakkaustarinaa on seurattu maailmalla silmä kovana suhteen alkuaskeleista saakka. Astrologien mukaan parin rakkaustarina on kirjoitettu tähtiin. Lue, millainen pari tuo kunnianhimoinen kauris ja älykäs kaksoset-tähtimerkki onkaan.
Englantilaisten astrologien mukaan prinssi Williamin ja Catherinen yhteensopivuus horoskooppimerkkiensä osalta on lähes taivaallinen.
– He todennäköisesti tuntevat olevansa sielunkumppaneita, brittiläinen astrologi Wendy Stacey kuvailee.
Vuonna 1981 The Associated Press raportoi astrologien olevan huolissaan prinssi Charlesin ja prinsessa Dianan tulevasta avioliitosta, sillä Charles oli tähtimerkiltään vaikeaselkoinen ja fyysinen Skorpioni ja Diana puolestaan herkkä Rapu. Avioliitosta ennustettiin tuleva myrskyisä – ja kaikki me tiedämme, miten tuo surullisenkuuluisa avioliitto päättyi.
Prinssi William syntyi 21. kesäkuuta vuonna 1982, eli hän olisi nipin napin Kaksoset horoskoopiltaan – toiset laskevat hänen olevan tähtimerkiltään herkkä Kalat.
Kaksoset-tähtimerkin uumoileva läsnäolo antaa Williamille uteliaisuutta ja kykyä toimia ongelmatilanteissa strategisesti. Kalat-merkki puolestaan antaa hänelle herkkyyttä, kotikeskeisyyttä, taitoa käsitellä rahaa ja tehdä oikeita päätöksiä tulevana Englannin kuninkaana, kertovat brittiläiset astrologit.
Herttuatar Catherine on puolestaan syntynyt tammikuun 9. päivä 1982, eli hän on horoskoopiltaan haasteita ja menestystä rakastava totinen Kauris. Aivan kuten hänen tähtimerkkinsä uumoileekin, herttuatar on salaa kunnianhimoinen ja kärsivällinen: odottihan hän lähes kahdeksan vuotta prinssin kosintaakin!
Yhdessä William ja Catherine on ylväs ja hurmaava pari, jotka varastavat ihmisten sydämet minne ikinä menevätkin. Heillä on vahva intellektuelli yhteys, ja tähtimerkkiensä nimissä heille molemmille kommunikaatio ja koulutus ovat hyvin tärkeitä elementtejä. Myöskin se, että he molemmat ovat syntyneet samana vuonna samaisten planeettojen asentojen alla, yhdistää heidän maailmankatsomustaan ja arvojaan. He molemmat ovat idealisteja, joita juurtuneet perinteet saattavat turhauttaa.
Lue myös:
MTV3/Helmi
Lähde: mistressofastrology.com, huffingtonpost.com
Kuvat: GettyImages, Splash
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää