Yhdysvallat 2014. Ohjaus: Rob Minkoff. Käsikirjoitus: Craig Wright. Tuotanto: Tiffany Ward, Eric Ellengoben, Jason Clark. Leikkaus: Tom Finan. Musiikki: Danny Elfman. Pääosissa (suomalaiset äänet): Jukka Rasila, Juhana Vaittinen, Jenna Hukkinen, Katja Aakkula, Juhani Rajalin, Jaana Pesonen. Kesto: 92 min.
Nerokas koira ja hänen adoptoimansa vekara viilettävät ajassa taaksepäin hervottoman hauskassa kokoperheenanimaatiossa.
Rocky and His Friends (sittemmin The Bullwinkle Show) oli Yhdysvalloissa suosittu tv-piirrossarja vuosina 1959-1964. Täkäläiselle yleisölle amerikkalaisshow on jäänyt tuntemattomaksi, eikä nykypolvi taida tuntea sitä enää edes rapakon takana. Parhaista paloista pääsee toki edelleen nauttimaan YouTuben kautta.
Show rakentui erillisistä lyhyistä segmenteistä, joista eräässä seikkaili eriskummallinen kaksikko herra Peabody ja pojanvesseli Sherman. Peabody, huippuälykäs keksijäkoira, matkusti kasvattipoikansa kanssa aikakoneella hulvattomasta seikkailusta toiseen.
Stuart Little- ja Leijonakuningas -elokuvien ohjaaja Rob Minkoff on toteuttanut pitkäaikaisen unelmansa väsäämällä viisiminuuttisten pätkien pohjalta puolitoistatuntisen perhe-elokuvan. Lopputulos ei ole ollenkaan hassumpi: viidenkymmenen vuoden takaiset tv-suosikit on päivitetty tyylikkäästi nykyaikaan katkaisematta yhteyttä menneeseen.
DreamWorks -yhtiön tuottama Herra Peabody & Sherman (Mr. Peabody & Sherman, 2014) on hellyttävän sekopäinen animaatio, jossa ei ole tingitty lennokkuudesta tai huumorista. Kun Sherman aiheuttaa epähuomiossa repeämän aikajatkumoon (näin taitaa tapahtua suurimmassa osassa aikakone-elokuvia…), on ihmekoiran ja hänen kasvattinsa kiidettävä korjaamaan tapahtunut vahinko.
Parivaljakko piipahtaa mm. muinaisessa Egyptissä, Leonardo Da Vincin luona, Ranskan vallankumouksen pyörteissä ja Troijan sodassa. Historiallista tietoa ja triviaa on luvassa kevein annoksin ja pilke silmäkulmassa. Pääpaino pysyttelee kaiken aikaa kerronnan hervottomassa lennossa, mihin tempoon tottuminen vie hetkisen.
Lapsille elokuva tarjoaa anarkistista iloa, aikuisia muistetaan vitsikkäillä ”historiallisilla cameoilla” Oidipuksesta Einsteiniin. Lyhyen formaatin laajentaminen pitkäksi elokuvaksi toimii hämmästyttävän hyvin, mistä kiitos verrattoman ilmeikkäät hahmot luoneille animaattoreille. Myös 3D täydentää hyvin sympaattisen visuaalista kokonaismiljöötä.
Vain loppua kohti lisääntyvä siirappisuus kaihertaa katsojan mieltä. Vaikka surrealistinen juoni pärjäisi varsin hyvin omillaan, on käsikirjoitukseen näemmä ollut pakko tunkea mukaan vaivaannuttavaa sentimentaalisointia. Vanhemmuuden ja adoption teemat ovat tärkeitä, mutta tätä seikkailua ne onnistuvat ainoastaan jäykistämään.
Teksti: Outi Heiskanen