Henrik Dettmann koki hämmentäviä hetkiä kotonaan - julkaisi kuvan takkaan pölähtäneestä eläimestä

Salt Lake Cityssä vieraillut Henrik Dettmann kertoi torstain Tulosruudussa Lauri Markkasen huimasta suosiosta Utahissa: "Pääsee vähän siivellä nauttimaan siitä"

Susijengin entinen pitkäaikainen päävalmentaja Henrik Dettmann joutui perjantaina yllättävän tapahtuman keskelle, kun pöllö lennähti hänen takkaansa.

Dettmann julkaisi perjantaiaamuna Twitter-tilillään kuvan kotoaan löytämästään yllätyksestä. Dettmannin takassa köllötteli nimittäin lehtopöllö.

– Olen kuullut, että täällä Granissa on luonto lähellä, mutta tämä on kyllä liioittelua, Dettmann kirjoittaa kuvan yhteydessä.

Lopulta pöllö saatiin pelastettua palokunnan avustuksella. Erikoinen tapahtumasarja sai Dettmannin hilpeälle tuulelle. Hän lähettikin Huuhkajat-luotsi Markku Kanervalle hauskan viestin, jossa piili pieni kuitti myös Jukka Jalosen suuntaan.

– Kiitos Rive Kanervalle huomiosta – yritän järjestää suden kotikonnuillesi Puistolaan. Jalonen jää näissä kekkereissä pronssille, leijonia ei hirveästi näillä leveyksillä liiku, Dettmann vitsailee.

Juttua korjattu klo 14.11: Dettmannin takasta löytynyt lintu oli lehtopöllö, eikä huuhkaja, kuten jutussa oli aluksi virheellisesti mainittu.

Lue myös:

    Uusimmat