Henkilöautosta muokattu mopoauto olisi monin verroin turvallisempi – miksi sellaista ei saa tehdä?

Julkisuudessa on esitetty idea, että henkilöautosta pitäisi pystyä muokkaamaan teknisellä muutoksella mopoauto. Muutos olisi järkevä ainakin sen kannalta, että henkilöauto on mopoautoa monin verroin turvallisempi.

Autoliiton koulutuspäällikkö ja kokenut ajokouluttaja ja –opettaja Teppo Vesalainen kertoo valistuneen näkemyksensä ideasta, jonka mukaan henkilöautoista pitäisi pystyä muokkaamaan suoritusarvoiltaan mopoautoja vastaaviksi menopeleiksi.

"Henkilöauto on kaikin puolin turvallisempi. Siinä on sekä aktiivista että passiivista turvatekniikkaa huomattavasti mopoautoa enemmän. ABS-jarrut sekä ajonvakautusjärjestelmä helpottavat hallintaa ja lukuiset turvatyynyt suojaavat kuljettajaa ja matkustajia aivan eri tavalla kuin mopoautoissa.

Nykyaikaisissa henkilöautoissa on myös jalankulkijoiden turvallisuuteen kiinnitetty erityistä huomiota - sekä törmäyksen ehkäisemiseksi että sen vaurioiden lieventämiseksi. Henkilöautot ovat kaikin puolin nykyisiä mopoautoja tukevampaa tekoa ja sen myötä myös kestävämpiä ja turvallisempia.

Muutoksen mahdollistaminen olisi myös kustannustehokasta. Kun mopoautoileva nuori saavuttaa ajokortti-iän, voitaisiin henkilöautosta "kuristettu" mopoauto muutoskatsastaa takaisin henkilöautoksi, jolla nuori voisi sitten jatkaa autoilua.

Sama periaatehan on ollut pitkään käytössä moottoripyöräpuolella eli A-luokan kortilla ajettavista moottoripyöristä on tehty kuristamalla A2-luokan ajokortilla ajettavia. Järjestelmä on ollut toimiva.

Tällaisten muutosten mahdollistaminen kansallisella tasolla ei ole kovin yksinkertaisia. Teknisen kaupan harmonisointisäännökset edellyttävät, että ajoneuvot noudattavat EU-luokitusta ja ovat ensisijaisesti EU-tyyppihyväksyttyjä. Kansallisen ajoneuvoluokan käyttöönottaminen voitaisiin tulkita EU-alueella tekniseksi kaupan esteeksi ja mopoautojen markkinoita vääristäväksi.

Muutoksen aikaansaaminen EU-tasolla voi olla hyödyistä huolimatta haasteellista, koska varmasti ainakin ne Euroopan maat, joissa mopoautoja valmistetaan, tulisivat vastustamaan muutosta vahvasti. 

Muutoksen aikaansaaminen edellyttäisi muutoksia myös ajokorttidirektiivin osalta, jotta henkilöautosta kuristettua mopoautoa saisi ajaa nykyisellä mopoauton ajo-oikeudella.

Mikäli kaikesta huolimatta tällainen uudistus saataisiin läpi, rajaisin uudistuksen koskemaan "Aygo-luokan" autoja (VW UP, Skoda Citigo, Seat Mii yms.). Niiden käsiteltävyys (esim. pysäköitäessä) on huomattavasti helpompaa kuljettajauraansa aloittelevalle nuorelle. Pieni henkilöauto mielletään myös helpommin hitaaksi ajoneuvoksi mopoautoa muistuttavan kokonsa ansiosta. Luonnollisesti myös hitaan ajoneuvon kolmio tulisi olla tällaisten kuristettujen ajoneuvojen varusteena."


Merkki/Malli

Toyota Aygo

Citroen C1

Volkswagen Up

Ligier JS50C

Hinta (veroilla)

12.996€

13.552€

13.796€

12.990€

ABS

Vakiona

Vakiona

Vakiona

Ei saatavana

ESP (ajonvakautus)

Vakiona

Vakiona

Vakiona

Ei saatavana

Kuljettajan  turvatyyny

Vakiona

Vakiona

Vakiona

Lisävaruste

Matkustajan turvatyyny

Vakiona

Vakiona

Vakiona

Ei saatavana

Sivuturvatyynyt

Vakiona

Vakiona

Vakiona

Ei saatavana

Hätäjarrutustehostin

Vakiona

Vakiona

Vakiona

Ei saatavana


---

MTV Autot koeajoi mopoauton

Koeajossa Ligier JS 50 L -mopoauto 2:47

Lue myös:

    Uusimmat