Hemmetin hyvä henki, suoraa actionia ja "vanhojen pierujen" treenejä – konkarit Kimmo ja Erkki kertovat, millainen laji se nyrkkeily oikeasti on

Kimmo Raineva kiiruhtaa Ruskeasuon nyrkkeilysalille.

– Nyrkkeily on ykkönen ja lähes aina mielessä. Juhannuksen tai jouluaatonkin mä olen treeneissä, jos saa valita, mutta aina ei kerkee, hän sanoo.

– Se on kuin mielentila, että pitää päästä hyvien frendien kanssa treenaamaan. Olen ollut monessa seurassa mukana.

Nyrkkeilyn ohella Raineva harrastaa pyöräilyä, savatea ja bluestanssia. Pyöräilyharrastusta hän on edistänyt toistakymmentä vuotta Helsingin kaupungilla työkseen.

Miehen sydän sykkii myös joukkuelajeille, varsinkin nyt, kun jääkiekon maailmanmestaruus on taas päätynyt Suomeen.

Eurooppalaisiin kamppailulajeihin hurahtanut mies selittää, miksi hänen lajivalintansa ei ole kohdistunut itämaisiin taistelulajeihin.

– Niissä on vähän liikaa mietiskelyä. Mä haluan suoraa actionia.

Onko laji vaarallinen?

Alun perin Raineva aloitti kamppailulajiharrastuksensa savaten parissa vuoden 1996 paikkeilla. Savate on ranskalainen itsepuolustustaito, johon sisältyy potkutekniikoita. Myöhemmin hänen harjoitusohjelmaansa ovat tulleet mukaan kuntonyrkkeily ja klassinen nyrkkeily.

– Silloin tällöin otetaan valvotusti otteluitakin, kahden minuutin eriä, joissa pitää noudattaa nyrkkeilyn sääntöjä. Eikä haavereita ole tapahtunut, vaikka joku luulee, että se on jotenkin väkivaltainen laji. 

Raineva pohdiskelee, ettei suomalaisessa kilpanyrkkeilyssäkään ole isoja haavereita tapahtunut ainakaan 1970-luvun jälkeen. Naisnyrkkeilyssä ei Suomessa ole vielä tapahtunut edes tyrmäystä virallisessa erässä.

Teknisiä tyrmäyksiä lienee tullut pari ammattilaisissa.

Ennakkoluuloja esiintyy edelleen

Ennakkoluuloja kuitenkin esiintyy edelleen paljon. Mielikuva nyrkkeilyn väkivaltaisuudesta perustunee lähinnä katsojakokemuksiin raskaan sarjan ammattilaisotteluista.

– Ei siitä pidä vetää johtopäätöksiä, minkälaista kuntonyrkkeily on seuroissa, puhumattakaan jumppanyrkkeilystä, jota on aika paljon nykyään. Siellä vain tehdään nyrkkeilyliikkeitä, mutta mä en pidä sitä nyrkkeilynä, se on vain jonkinnäköistä ihan kivaa liikesarjaa, kertoo Raineva.

Kuntoilijoille suunnattu nyrkkeilyvalmennus on monimuotoista ja vaativuudeltaan eritasoista.

– Mäkin olen viisikymppinen kaveri, mutta ihmeen hyvin olen pysynyt mukana nuorempien ryhmissä. Sarjoissa, joita tehdään nopeasti, on sata punnerrusta ositettuna 30:n sarjoihin, Raineva sanoo.

– Paljon aerobista kuntoa tarvitaan ja myös lihaskuntoa. Tietyt ohjaajat vähän brändäytyvät. Jos joku vetää kovat treenit, ne ovat sitten suosittuja niille, jotka haluavat sitä kovaa kyytiä. Suosittelen kyllä, että ottaa aina vähän ylempää tasoa ja haastaa itseään ja muita.

"Kun tulet salille, jätät tittelit nurkkaan"

Harjoitusryhmissä käy eri-ikäisiä ja -tasoisia naisia ja miehiä. Rainevan mukaan sekaryhmissä vallitsee kunnioitus kaikentasoisia kohtaan. Hän saattaa itsekin käydä toisinaan rennommassa ryhmässä ja treenaa sitten rankemmin tuttujen, mieluiten saman kokoluokan kavereiden parina, koska otteluharjoituksissa jo parin kilon painoero on kevyemmän eduksi.

Toisten ihmisten kunnioittaminen ja keskinäisten tasoerojen huomioon ottaminen kuuluvat nyrkkeilyn harrastajien salietikettiin.

– Kaikissa nyrkkeilyseuroissa, joissa mä olen ollut, on kyllä hemmetin hyvä henki. Se on ollut miehinen laji joskus, ja siihen kuuluu edelleen se koodi, että kun tulet salille, jätät tittelit nurkkaan. Siellä on salin säännöt, joita noudatetaan. Helsingin Tarmo, Stadi Boxing ja Viipurin Nyrkkeilijät ainakin edustavat musta tosi kovaa perinnettä.

Onko miesnyrkkeilijälle turhauttava tilanne, kun sekaryhmässä harjoituspariksi osuu nainen?

– Ei, se on vähän kuin tanssipari. On se vähän kevyempää naisten kanssa, mutta olen mä kovia naisnyrkkeilijöitäkin vastaan otellut. Kyllä ne mua daijuun vetää tietenkin. Naiset noudattavat ainakin sääntöjä paremmin, Raineva sanoo.

– Naiset ovat teknisesti pirun hyviä. Heillä on ehkä lähtökohtaisesti parempi tatsi kroppaan. He tekevät teknisesti hyviä suoritteita. Sen takiahan naisnyrkkeilijät Suomessa ovat todella menestyneet tällä hetkellä EM- ja MM-tasolla.

Rainevan mielestä naisten tulo nyrkkeilyyn on kehittänyt lajia teknisesti. Tekniikka on siistiytynyt Tony Halmeen ja 1990-luvun muiden katutappelutyylisten nyrkkeilijöiden ajoista. Raineva ei usko, että silloisella tyylillä voisi pärjätä tämän päivän teknisille ja kovakuntoisille nyrkkeilijöille.

"Se on hienoa treeniä"

Tasoja nyrkkeilyssä on monia, ja harva pääsee huipulle, mutta varmasti elämyksiä saa kuntonyrkkeilyäkin harrastamalla. Miksi nyrkkeilyä sitten kannattaa harrastaa?

– Kyllä se hyvä henki kaikissa seuroissa tarttuu saman tien, reilu meininki ja kaveria ei jätetä. Kannattaa vaan tulla kokeilemaan, Raineva sanoo.

– Onhan se kuntonyrkkeily kesympää kuin jääkiekko ihan varmasti, tai fudis. Ne ovat varmasti vaarallisempia lajeja. Siellä menee jalkaa ja kättä ja muuta. Kyllä kuntonyrkkeily turvallinen laji on. Jos siinä lyödään kohti, niin toisen harjoitushanskaan pistemäisesti. Se on hienoa treeniä.

Sopiiko nyrkkeily lapsille?

Aikuisiällä harjoittelun aloittaneillakin on vielä mahdollisuuksia oppia puhtaat lajitekniikat ja nousta kilpanyrkkeilijöiden kastiin.

– Mira Potkonenhan aloitti kotiäidin uran jälkeen. Nousi sieltä kolmekymppisenä. Siinä on hyvä esimerkki, että kyllä voi nousta, jos on edellytyksiä urheilullisesti ja asenteellisesti, Raineva pohtii.

Sopiiko nyrkkeily pienten lasten harrastukseksi? Rainevan mukaan harjoitustilanteet ovat valvottuja.

– Niillä on kypärät päässä, jos ne ottavat vähän kovempaa. Muuten se on säkkitreeniä ja sen tyyppistä. Nehän ovat maailman rauhallisimpia ihmisiä sen treenin jälkeen. Jos ne eivät harrastaisi sitä, ne voisivat olla toistensa kimpussa oikeasti, hän kuvaa.

Raineva kehuu nyrkkeilyä myös tehokkaaksi sosiaalityön muodoksi.

– Ongelmalähiöissä parhaat tulokset on saatu vaikka huumeongelmaisille, kun heille on perustettu omia jalkapallo- tai nyrkkeilyseuroja. Ei mikään muu sosiaalinen ohjelma ole tehnyt niin tehokasta tulosta kuin nyrkkeilyseura tai jalkapalloseura.

Respektiä myös itseä kohtaan

Tanssi- ja muusikkotaustansa vuoksi Rainevalle olennaista nyrkkeilyssä on sen rytmi. Siinä hän aistii afrikkalaisen tanssin ja bluesin.

– Jotenkin siinä on mukana semmoinen makee swingi tai keinuminen, koko kehon balanssi. Se on jotenkin terve tapa käsitellä stressiä. Tuota lajia kun harrastaa, ei tule ylimääräisiä stressejä. Siellä ei tarvitse ajatella mitään, hän sanoo.

– Sitten, kun vaan mennään, saat tyhjennettyä pään. Sehän siinä on parhaita juttuja, sellainen flow-tila. Se on se hieno respekti siinä myös itseään kohtaan: pitää omasta kropasta ja mielestä huolta säännöllisillä harjoituksilla.

Nyrkkeily on siis miehelle enemmän kuin vain fyysistä harjoitusta. Se on elämäntapa.

– Hyvä kunto, hyvää itseluottamusta, varsinkin saa hyviä kavereita. Mä oon 1990-luvulta tavannut pari nyrkkeilijää. Ollaan edelleenkin tosi hyviä ystäviä. Kun ollaan samalla salilla, siellä on makee respect-henki. Kumminkaan se ei ole mikään sisäpiirijuttu. Tulkaa mukaan vaan ihmeessä.

Yksilö ja yhteisö kohtaavat urheilun hengessä

Nyrkkeilyharjoittelun eduiksi Raineva laskee sen, että tehokas treeni hoituu nopeasti. Siinä myös yksilö ja yhteisö kohtaavat terveellä tavalla urheilun hengessä. Kaiken lisäksi nyrkkeily on sisätiloissa tapahtuvaa mukavaa puuhaa, jota eivät Suomen talvi tai ilmastonmuutokset hetkauta.

Nyrkkeilyharrastuksen aloittamisessa saattaa kuitenkin olla monia muita lajeja korkeampi kynnys. Raineva arvelee, että se joka salille uskaltautuu, lienee jo melko sitoutunut harrastuksen aloittamiseen.

Hän suosittelee vielä testaamaan sitoutumisensa vahvuutta maksuttomilla harjoituskerroilla, joita nyrkkeilyseurat yleensä tarjoavat kerran tai pari harjoituskausiensa alussa. Jos sitten nyrkkeilyn pariin päättää jäädä, yleensä lajille pysyy uskollisena.

– Jos haluaa höntsäillä, niin menee sitten lenkille tai polkulenkkeilemään. Ovat nekin ihan fine, mutta ei niistä kyllä niin makeita kicksejä saa kuin nyrkkeilystä tai potkunyrkkeilystä. Kannattaa vaan mennä, tässä on monta seuraa Helsingissä. Nyt on tosin kesätauko. Pitäkää ensin kesäloma. Sitten vaan ilmoittautumaan kursseille.

Keskiviikkoisin on "vanhojen pierujen treeni"

Erkki Luja innostui Helsingin Tarmon nyrkkeilytreeneistä jo 16-vuotiaana. Hänen isänsäkin kävi Tarmossa nyrkkeilemässä, mutta vaihtoi lajikseen painonnoston, jossa hänestä tulikin Suomen parhaita.

Erkki kävi salilla veljensä kanssa. Heillä oli valmentajana 1960-luvun moninkertainen SM-mies Ilmo Lindqvist. Tarmon salilla tulivat tutuiksi monet muutkin maajoukkuetason mestarinyrkkeilijät.

Erkki hyödynsi mestareiden oppeja hyvin ja päätyi itsekin viidesti SM-mitaleille vuosina 1975–1980.

– Onhan se aika paljon muuttunut siitä, mitä oli silloin, kun me alettiin. Eihän tässä enää vanhat jätkät muuta kuin huvikseen treenataan, pidetään omaa tomumajaa kunnossa jollain lailla. Siinä koko kroppa joutuu tekemään töitä. Ennen oli valmentaja, joka veti salilla, ja sen mukaan harjoiteltiin, Luja juttelee Tarmon punttisalilla.

– Nythän me voidaan käydä täällä omiin nimiinkin, jotka ovat seuran jäseniä. Me pidetään keskiviikkoisin vanhojen pierujen treeni päivällä. Mutta nyt sekin on vähän hiipunut. Kundit ovat kesyyntyneet. Meitä on 5–6 kaveria, jotka käyvät täällä. Kyllä me vähän treenataankin aina välillä, ja jos ei treenata, mennään kahville tuohon vastapäätä.

Harjoitusotteluita ei enää oteta, vaikka ennen vanhaan ne olivat "kovaa touhua".

– Se oli melkein kuin kilpailussa olisi ollut. Jokainen haluaa menestyä ja edistyä lajissaan. Se täytyy treenaa kovaa, Erkki kuvaa.

Naisia ei senioriryhmässä ole toistaiseksi näkynyt. Naisnyrkkeily alkoi Suomessa kilpalajinakin vasta 1980-luvulla.

"Ei välttämättä tartte olla munia, että voi bograa"

Lopetettuaan kilpauransa 1980-luvun alussa Luja siirtyi valmentamaan kilpailijoita ja siinä sivussa kuntoilijoita entisen valmentajansa Ilmo Lindqvistin seuraajana.

– Naisnyrkkeily oli semmoinen, mitä en aluksi hyväksynyt ollenkaan. Tykkäsin, että eivät naiset lyö toisiaan. Se oli mun vanhan ajan ajatusmaailmaani. Sitten tyttäreni innostui. Eihän siinä voinut kuin alkaa neuvoa Sanna-Kaisaa. Sanna-Kaisa menestyi hienosti. Kyllä mä katsoin jo siinä vaiheessa, että likat treenaavat tosissaan, kun aloittavat tämän, Luja sanoo.

– Merosen Ripan kanssa juteltiin ja tultiin siihen tulokseen, ettei välttämättä tartte olla munia, että voi bograa. Voi nyrkkeillä muutenkin. Naisethan ovat menestyneet hienosti. Tuntuu siltä, että kun naiset alkavat jotain, he paneutuvat siihen hommaan aika paljon enemmän tosissaan kuin kundit. Tietysti on poikkeuksia kundeissakin.

"Kyllähän tänne sekaan mahtuu"

Arvokisanyrkkeilijä Risto Meronen toimi sittemmin ammattilaisnyrkkeilijä Eva Walhlströmin pitkäaikaisena valmentajana, ja Sanna-Kaisa Lujasta tuli moninkertainen suomenmestari.

Tytärtään valmentaneen Erkki Lujan mukaan naisia valmennetaan aivan samoin kuin miehiä. Myös kuntoilevat naiset Luja toivottaa seuraan tervetulleiksi.

– Kyllähän tänne sekaan mahtuu. Seura saa vähän avustusta toimintaan sitä kautta. Onhan se hyvä liikuntamuoto kaikin tavoin, monipuolista liikuntaa ja kehonhallintaa. Jos on sopivan ikäinen ja kokoinen ja liikunnallisesti lahjoja, sieltäkin voi tulla kilpailijoita, jotka sitten edustavat seuraa.

Ei ole kahta samanlaista nyrkkeilijää

Pystyykö puhtaat lyöntitekniikat sitten oppimaan vielä aikuisiällä. Luja uskoo, että pystyypä hyvinkin.

– Mutta jotkuthan eivät opi koskaan, alkavat nuorena tai vanhana. Ne, jotka osaavat lyödä kovaa, se on niin kuin syntymälahja. On paljon hippaajia, joilla ei ole semmoista räjähtävyyttä niin kuin nyrkkeilyssä pitäisi olla. Jotkut ovat lähes valmiita tullessaan salille. Se vaatii kovuutta ja nimenomaan oman kropan ja mielen hallintaa, että tietää mitä tehdä, jos joku toinen lyö sua, ettei menetä hermojaan, Luja sanoo.

– Mielenhallinta on aika tärkeää, niin kuin yleensä elämässä. Tietysti on erityyppisiä nyrkkeilijöitä kaikki. Ei ole kahta samanlaista. Jokaisen ruumiinrakenteen ominaisuuksien mukaan täytyy yrittää mennä eteenpäin.

Nyrkkeilysalilla treenaaminen on Lujan mukaan melko turvallista.

– Jotain pieniä loukkaantumisia voi tulla, mutta ei mitään ihmeempiä. Ei täällä ruumiita kanneta pois. Eivät naulatkaan putoile. Hammassuojukset on hyvät olla. Eikä nämä kuntoilijat mun mielestä ota matsia ollenkaan.

Kielteisiä mielikuvia harmittavan paljon

Erkki Luja harmittelee nyrkkeilyyn liittyviä kielteisiä mielikuvia. Hänen mielestään nyrkkeily ei saa ansaitsemaansa arvoa. Se jää Suomen lehdistössä jääkiekon ja jalkapallon kaltaisten lajien varjoon.

Lujan puheessa tulee esiin nyrkkeilyn sosiaalityönäkökulma. Hänen valmennustyönsä motiivina näyttäytyi toisten auttaminen.

– Tämä laji oli semmoinen, että se vei mennessään silloin nuorena. Sitä sai niin paljon ja halusi jakaa vähän eteenpäinkin. Onhan se aina kiva, kun saa ihmiset jonkin harrastuksen piiriin, pois tuolta kadulta kuljeksimasta. Varmasti on paljon huonompia harrastuksia kuin nyrkkeilysalilla treenaaminen.

Kilpaurana alkaneesta ja sittemmin valmennuksena ja lopulta harrastuksena jatkuneesta nyrkkeilystä onkin muotoutunut Lujalle läpi elämän kantava kokonaisvaltainen elämäntapa.

– Se on semmoinen henkireikä ollut periaatteessa. Salille tulee ja näkee tuttuja ja hakkaa noita säkkejä ja treenailee tuossa. Se on ihan hyvä ajanviete, Luja sanoo.

– Harva sitä osaa jättäytyä kokonaan sivuun, ettei kävisi katsomassa kilpailuja tai miten nuoremmat pärjäävät. Kyllä kaikilla bograreilla on pääasiassa kiinnostus säilynyt lajiin. Täällä on aina semmoinen reilu henki ollut. Kaikki, jotka tulevat, toivotetaan tervetulleeksi. Kaiken maailman uhoajat häviävät kyllä hyvin äkkiä pois. 

Kirjoittaja on osallistunut Helsingin avoimen yliopiston Journalismi ammattina -kurssille, joka järjestettiin yhteistyössä MTV Uutisten kanssa. Artikkeli on kurssin lopputyö.

LUE MYÖS: Nykylapset treenaavat jo liiankin ammattimaisesti: "Kaikki perustuu suorituksen ympärille"

Lue kaikki lifestyle-aiheiset artikkelit!