Helmikuu oli Suomessa ennätyksellisen sateinen – katso kuukauden säätilastot tästä

Tekeekö talvi paluun? Katso hyytävää säätä lupaava kuukausiennuste 3:04
Tekeekö talvi paluun? Katso hyytävää säätä lupaava kuukausiennuste

Helmikuu oli Suomessa paikoin jopa ennätyksellisen sateinen, kertoo Ilmatieteen laitos. Helmikuun suurin sademäärä eli noin 135 millimetriä mitattiin Virolahdella Koivuniemen havaintoasemalla Kymenlaaksossa.

Kyseessä on uusi helmikuun sademääräennätys Suomessa. Edellinen helmikuun ennätys oli noin 132 millimetriä, ja se mitattiin kuusi vuotta sitten samoilta seuduilta Kouvolan Anjalasta. Vanha ennätys ylitettiin myös Uudellamaalla Espoon Nuuksiossa, jossa satoi helmikuussa noin 133 millimetriä.

Ilmatieteen laitoksen mukaan helmikuussa satoi poikkeuksellisen paljon erityisesti maan etelä- ja itäosissa. Myös muualla maassa sadekertymät olivat tavanomaista suurempia.

Lunta oli kuukauden päättyessä maan länsiosassa noin 20–60 senttimetriä ja itä- sekä pohjoisosassa noin 50–110 senttimetriä. Erityisesti idässä lunta oli Ilmatieteen laitoksen mukaan paikoin jopa poikkeuksellisen paljon.

Alin lämpötila mitattiin kuun alussa, ylin lopussa

Helmikuun keskilämpötila oli suuressa osassa maata 1–3 astetta tavallista korkeampi. Keskilämpötila vaihteli lounaissaariston yhdestä asteesta Käsivarren Lapin -13 asteeseen.

Kuukauden ylin lämpötila, noin seitsemän astetta, mitattiin helmikuun viimeisenä päivänä Pohjois-Pohjanmaalla Pyhäjärven Ojakylässä. Helmikuun kylmin lämpötila eli noin –35 astetta puolestaan mitattiin Lapissa Enontekiön lentoasemalla helmikuun ensimmäisenä päivänä.

Aurinko paistoi Ilmatieteen laitoksen mukaan helmikuussa tavanomaista vähemmän. Myrskypäiviä oli viisi kappaletta.

Kokonaisuudessaan talven eli joulu–helmikuun keskilämpötila oli Ilmatieteen laitoksen mukaan tavanomainen. Poikkeama pitkän ajan keskiarvosta oli yleisesti noin 0–0,5 astetta keskiarvoa pienempi. Joulukuussa oli tavallista kylmempää, mutta sen sijaan tavanomaista lauhemmat tammi- ja helmikuu tasasivat keskilämpötilaa.

Lue myös:

    Uusimmat