Helena Pietilä-Alajoutsijärvi tietää, mitä tarkoittaa onnellinen sattuma. 25 vuotta teillä tietymättömillä ollut virkkuupeitto ilmestyi tyhjästä esiin nettikirpputoria selaillessa.
Murtovarkaudet kirpaisevat aina. Joskus harmia aiheuttaa menetetty materiaalinen omaisuus tai raha – toisinaan varkaan mukaan saattaa tarttua sinänsä arvotonta tavaraa, jota kohtaan omistajallaan on vankka tunneside.
Haapajärveläiselle Helena Pietilä-Alajoutsijärvelle jälkimmäinen vaihtoehto on tuttu. Vorot veivät mennessään aikanaan rippilahjaksi saadun virkatun päiväpeiton.
Poliisi julkaisi tarinan nimettömänä heinäkuussa. MTV Uutiset on nyt haastatellut Pietilä-Alajoutsijärven ja avaa lisää onnellisen lopun saanutta tarinaa.
Peitto virkattiin, jatkettiin ja varastettiin
Alun perin Pietilä-Alajoutsijärvi sai päiväpeiton tädiltään.
– Täti, joka on ollut minulle aina kuin mummo, virkkasi sen minulle rippilahjaksi. Hain kirjastosta virkkausohjeita, ja Komeetta-mallilla hän teki sen minulle, Pietilä-Alajoutsijärvi kertoo.
Peittoa jatkettiin leveämmän sängyn tarpeisiin Pietilä-Alajoutsijärven kihlauduttua, jolloin viltti sai alkuperäiseen sävyyn nähden erivärisen reunan.
Peite päätyi pariskunnan rintamamiestaloon, jota käytettiin pääasiassa kesämökkinä. Murtovaras tai -varkaat veivät kuitenkin peiton mennessään vuonna 1994.
– Jäihän se [murto] sillä lailla harmittamaan. Myöhemmin möimme sen talon pois. Ei siellä enää oikein viihtynyt, Pietilä-Alajoutsijärvi sanoo.
– Päiväpeitto oli semmoinen, joka jäi harmittamaan niistä, mitä menetti.
Peiton löytyminen oli tunteikas hetki
Menetetty peite pyöri ajoittain Pietilä-Alajoutsijärven mielessä 25 vuoden ajan. Kirpputoreilla käydessä oli tarkistettava, tulisiko peite jostakin vastaan.
Lopulta nettikirpputorin selailu tänä keväänä tuotti valtavan yllätyksen.
– Hoksasin, että tuossahan on sama malli, ja tein tarjouksen. Jo valokuvan nähtyäni ajattelin hapsujen perusteella, että tuo voisi olla se sama.
Peitettä myi Pietilä-Alajoutsijärven tutun tuttu, ja nainen oli heti varma siitä, ettei myyjällä ollut tekemistä alkuperäisen varkauden kanssa. Kyseessä oli kuitenkin sama, vuonna 1994 menetetty yksilö. Tunnistusta helpottivat peitonjatkeen väri ja muut yksityiskohdat.
– En myyjällekään kehdannut sanoa mitään siitä, että vähän epäilen nähneeni tämän peiton ennenkin. Vasta kotona avasin peiton, ja se oli se ihan sama. Se tuntui todella hyvältä, Pietilä-Alajoutsijärvi kuvailee.
Alun perin peitteen lahjoittanut täti kuoli kymmenisen vuotta sitten. Tämä teki hetkestä entistä tunteikkaamman.
– Se oli häneltä muisto, jota olin harmitellut 25 vuotta ja jonka sain takaisin.
"Se tuli takaisin kotia"
Toistaiseksi peitto on saanut tehdä rauhassa paluuta alkuperäisen omistajansa elinpiiriin.
– Se on minulla itselläni. En ole vielä laittanut sitä mihinkään, lähinnä sohvalla pitänyt. En ole kauheasti levitellyt, vain ihaillut, Pietilä-Alajoutsijärvi iloitsee.
– Se tuli takaisin kotia, Pietilä-Alajoutsijärvi huokaa tyytyväisenä.