Heittoistuin pelasti MiG-lentäjän: "Kuin raajoja olisi revitty"

Sotilaslentäjä Jyri Ruokonen oli maaliskuisena talvipäivänä 1995 kollegansa kanssa kaartotaistelulennolla pohjoissavolaisen Maaningan yläpuolella, kun hän havaitsi ongelmia MiG-21 BIS-hävittäjänsä moottorissa.

Postimerkin kokoinen turbiinin siipi oli irronnut ja painui moottorin läpi. Mennessään se rikkoi hydrauliikkanesteputkia ja sai jostain kipinää. Ohjaamossa syttyi tulipalon varoitusvalo. Sammutuksesta ei enää ollut apua.

– Sammutin moottorin ja oli aivan selvää, että koneesta oli hypättävä. Alla näkyi Maaningan kylä kirkkoineen ja kouluineen, joten kone oli ohjattava ensin kohti pohjoisen korpea. 

Kone syttyi tuleen 2800 metrin korkeudessa ja Rantala hyppäsi, kun korkeutta oli enää 1200 metriä.

"Oli aivan selvää, että koneesta oli hypättävä."

– Koneella oli hyppyhetkellä nopeutta 450 kilometriä tunnissa. Jos joku on ajanut moottoripyörällä kahtasataa, tietää, millaista on saada ampiainen visiiriin. Alta minua työnsi 18 G:n voima.  Luulin, että raajat irtoavat. Onneksi venäläinen heittoistuin puristaa sekä kädet että jalat suppuun.  Taju ei tilanteessa lähtenyt, tapahtumat vilisivät silmissä nopeasti, mutta kaikki ne palautuivat myöhemmin tarkasti mieleen.

– Kun vauhti oli rauhoittunut ja lähdin laskeutumaan hitaasti varjon varassa, kaikki olikin hyvin rauhallista. Viisi metriä alapuolellani roikkui hätälähettimen poiju ja kumivene. Kun leijailin siinä kohti Maaningan talvista ja kaunista erämaata kumiveneen ja poijun kanssa, tunnelma oli hyvin epätodellinen. Toinen hävittäjä pyöri ympärillä ja seurasi laskuani. Putosin nätisti istualleni hankeen melkein kuin tuoliin, kasvoihin tuli ainoastaan pari nirhaumaa kuusen oksista.

Ensireaktio: Kiitollisuus ja suuttumus

Ensimmäiset paikalliset asukkaat saapuivat paikalle seitsemän minuuttia Ruokosen maahantulon jälkeen. .

– Tien varressa hyppiessäni huomasi selkäni olevan tosi kipeä. Sen jälkeen tunnereaktiona iski yhtä aikaa kiitollisuus henkiinjäämisestä ja suuttumus. Taisin kiroilla siinä muutaman minuutin.  Ensimmäisenä paikalle saapunut mies huuteli innoissaan nähneensä koko tapauksen. En keksinyt muuta sanottavaa kuin onnitella häntä tästä havainnosta.

Ruokonen kiittelee puolustusvoimia siitä, että simulaattoriharjoitusten takia koneen sammuttamiseen ja heittoistuimen käyttämiseen liittyvä tekniikka oli hyvin tuttua. Myös varajärjestelmiä oli harjoiteltu, samoin laskuvarjolla laskeutumista. 

Läheisiin jäi pelko

Ruokonen muistelee selkänsä olleen kipeänä kuusi viikkoa. Lääkärit löysivät selästä muutamia nikamien pullistumia, joista ainakin kaksi oli hypyn aiheuttamia.

"Kun leijailin siinä kohti Maaningan talvista ja kaunista erämaata, tunnelma oli hyvin epätodellinen."

– Olin kuusi viikkoa sairauslomalla ja palasin sitten normaalisti töihin myös MiG:n ohjaimiin. Alkuun olin aika herkkä varoitusvaloille, mutta siitä se pikkuhiljaa tasaantui. Sairaalasta lähtemisen jälkeen minua odottivat perusteelliset poliisikuulustelut. Tiesin kaiken aikaa, etten ollut tehnyt mitään väärin. Kyseessä oli venäläisen valmistajan tekemä laatuvirhe.

Henkistä huoltoakin Ruokonen kertoo saaneensa.

– Heti ensimmäisenä iltana sairaalassa kävi vaimo, pappi, lentueen päällikkö, laivueen komentaja ja muutama työtoveri.  Minun on ollut aina helppo kertoa tapahtuneesta.  Ehkä vaimon osalta turman jälkipurku hoidettiin vähän kehnosti. Kotiväki pelkäsi jatkossakin lentojani sotilasurani aina.

Ruokonen toimi sotilaslentäjänä 1988-2003, ja siirtyi sen jälkeen Finnairin palkkalistoille.

– Lennonjohtajat yrittävät pitää lentokoneet mahdollisimman kaukana toisistaan. Sotaharjoituksissa saatetaan harjoitustilanteissa lentää aika läheltä, mikä lisää riskiä. Suomen ilmavoimilla on tosin erittäin vähän konetörmäyksiä verrattuna moneen muuhan maahan. 

Lue myös:

    Uusimmat