Heikossa asemassa oleville toimeentulotuen saajille 75 euroa lisää rahaa kuussa vuoden loppuun asti – eduskunta siunasi koronakorvauksen

Toimeentulotuen asiakkaille myönnettävä koronakorvaus sai keskiviikkona eduskunnan hyväksynnän.

Tuen piirissä ovat ihmiset ja perheet, jotka ovat saaneet perustoimeentulotukea maaliskuun alun ja heinäkuun lopun välisenä aikana, jos he saavat sitä yhä syksyllä. Tukea maksetaan 75 euroa kuukaudessa henkeä kohden tämän vuoden syyskuusta joulukuuhun.
Tukea ei tarvitse hakea erikseen, vaan Kela tekee päätökset tuen myöntämisestä.

Pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallituksen esityksen mukaan näin on tarkoitus tukea taloudellisesti heikossa asemassa olevia perheitä ja ihmisiä tilanteessa, jossa koronavirusepidemiasta johtuvat rajoitustoimet ovat aiheuttaneet heille ylimääräisiä kuluja.
Korvauksen on arvioitu maksavan 60 miljoonaa euroa.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja