Heikkisen perhe löysi pahasti nälkiintyneen Rousku-oravan – karvalakki pelasti kylmältä

Antti Heikkinen oli poikiensa kanssa pihalla puuhastelemassa reilu viikko sitten, kun hän huomasi surkean näköisen oravan kyhjöttämässä lähistöllä. Eläin näytti niin riutuneelta, että Heikkinen poikineen meni lähemmäksi katsomaan, onko sillä jokin hätänä.

– Se lähti tulemaan lähemmäs ja lähemmäs ja kohta se kiipesi jo jalalle ja katseli siihen malliin, että nosta ylös, Heikkinen kertoo.

Siinä vaiheessa Heikkinen jo vähän koski oravaa selvittääkseen sen vointia.

– Sehän vain otti ja kiipesi suoraan tuohon paidan päälle. Hyvin oli pieni ja hento ja kuivahtaneen oloinen.

Heikkinen päätteli pikkuisen tippuneen puusta, eikä muita oravia näkynyt missään. Oli selvää, että se tarvitsee vettä ja ruokaa.

Heikkiset katsoivat netistä, mitä oravalle voi syöttää. Parhaat ohjeet tulivat kuitenkin lopulta Korkeasaaresta. Orava sai syödäkseen rasvalla höystettyä äidinmaidonvastiketta, joka piti antaa sille ruiskulla.

Pojat keksivät nimen siemenistä

Heikkinen arvelee, että orava oli ehtinyt etsiä lämpöä ja ravintoa jo tovin.

– Se oli hirvittävän nälkäinen. Se oli varmaan yrittänyt etsiä jotain lämmintä paikkaa. Se nukahti heti vaimon syliin, kun sai vähän ruokaa.

Oravalle löytyi asuinsijaksi vanha hamsterinhäkki, jonka alkuperäinen asukas oli kuollut vanhuuteen vain muutama viikko aiemmin. Pikkuinen sai lämmikkeeksi vanhan karvalakin, jonka alle lämpimään se heti käpertyi nukkumaan.

– Viikon verran se ei muuta tehnyt, kun söi ja nukkui.

Vähitellen orava alkoi vahvistua ja rouskuttaa hyvällä ruokahalulla myös siemeniä. Siitä perheen pojat keksivät sille nimen Rousku.

Rouskun häkkiä on pidetty pihalla ja häkin ovea auki, jotta se saa tulla ja mennä, miten haluaa. Aluksi orava kävi vain haistelemassa ilmaa häkin ulkopuolella, mutta uskaltautui pian pidemmälle.

– Ihan eri elukka se oli jo viikon jälkeen. Huimasti oli jo kasvanut ja lihonut ja liikkui vauhdikkaammin.

Kun Heikkinen eilen illalla kävi antamassa Rouskulle maitoa, se piipahti jo puussa, mutta meni vielä takaisin häkkiin. Tänään sitä ei ole enää näkynyt.

– Se on varmaan lähtenyt jo vähän pidemmälle. Saa nähdä, tuleeko se enää hakemaan lisää ruokaa vai joko tokeni ihan kunnolla.

Sydän heltyi, mutta paijata ei saa

Jo alusta asti Heikkiset olivat varovaisia siinä, ettei Rousku leimaudu liikaa ihmisiin. Äiti Riikka Heikkinen on biologian opettaja, ja kaikki perheenjäsenet tietävät, että leimautuminen ihmiseen olisi vahingollista villieläimelle.

Perheen pojat, 7-vuotias Paul eli Emppu ja 11-vuotias Leo olivat tulokkaasta innoissaan, mutta heitäkään ei päästetty liikaa paijaamaan pikkuoravaa, jonka pitää oppia oravan tavoille.

– Mahdottoman suloinen elukka tuollainen pieni orava on. Väkisinhän siinä sydän heltyy.

Heikkisen perhe on ennenkin pelastanut hädässä olleita eläimiä, joita he ovat autelleet.

– Onhan noita tässä ennenkin pyörinyt. Joskus siiliä aviteltu, jos on ollut heikossa hapessa.

Kavereita Rousku ei ehtinyt Heikkisten pihapiiristä saada. Perheen kaksi kissaa pidettiin visusti siitä erossa.

– Kissat ovat sitä kyllä ikkunasta kovasti nälkäisenä tuijotelleet, että tuossa olisi hyvä suupala, Heikkinen naurahtaa.

Rousku on ehkä lähtenyt tiehensä lopullisesti, mutta Antti Heikkinen ei kuulosta kovin kaihoisalta. Hiukan ikävä perheellä ehkä silti tulee.

– Olisihan se hirveän kiva, jos se joskus tässä pyörisi ja kävisi vaikka siemeniä hakemassa. Muut oravat eivät kuitenkaan päästä 10:tä metriä lähemmäs, hän sanoo ja lupaa, että Rouskulle on tarjolla siemeniä Heikkisten pihalla vähintään koko kesän ajan.