Heidi Foxell järkyttyi Hyvinkään ampujan karkumatkasta: "Nousi kroppaan ihan hirveä kuumotus" – tällaisia seuraamuksia karkurille voi olla luvassa

1:01
Video: MTV Uutiset Live uutisoi eilen vangin pakomatkasta.

Hyvinkään ammuskelussa haavoittunut Heidi Foxell kertoo eilen järkyttyneensä kuultuaan kaksi ihmistä murhanneen Eero Hiltusen karanneen vankilasta.

Eilen uutisoitiin jalkapantansa katkaisseesta vangista, joka oli jättänyt palaamatta vankilomaltaan. Mediatietojen  mukaan kyseessä oli kaksi ihmistä Hyvinkäällä vuonna 2012 murhannut elinkautisvanki Eero Hiltunen. Poliisi tiedotti illalla saaneensa miehen kiinni.

Ammuskelussa haavoittunut, tuolloin nuorempana konstaapelina työharjoittelussa ollut Heidi Foxell kertoo MTV:lle olleensa eilen Tampereella Sannin keikalla, kun sai ystävältään tekstarin.

– Viisi minuuttia ennen keikan alkua sain viestin, olenko kunnossa ja tiedostanko hänen karanneen. Minulla nousi kroppaan ihan hirveä kuumotus, Foxell kertoo.

Vaikka todellista hätää tuskin oli, vaistomainen reaktio oli soittaa Foxellin kotona majailevalle äidille, ettei avaa ovea kenellekään tuntemattomalle. 

– Tuskin sitä hirveästi kiinnostaa, missä minä menen. Silti jotenkin tuli tosi ahdistava olo siitä, että se tyyppi on tuolla vapaalla jalalla.

Lopulta Foxell sai rauhoituttua ja nautittua keikasta. Keikan loputtua olo oli helpottunut, sillä sen aikana oli saatu tieto siitä, että poliisi oli saanut vangin kiinni.

Suljetulle osastolle siirto mahdollinen

Foxell ihmettelee, miten kaksi ihmistä murhannut ja useita haavoittanut henkilö voi päästä vankilasta karkuun.

– Miten h*lvetissä elinkautisen tuomion saanut voi olla avovankilassa ja päästä edes hetkeksi lomille?

Rikosseuraamuslaitoksen turvallisuusjohtaja Ari Juutin mukaan tyypillisesti seuraamuksena tällaisissa tapauksissa on kurinpitomenettely, josta viime kädessä päättää vankilan johto. Useimmiten rangaistukset ovat suhteellisen lieviä.

– Jos asia käsitellään vankilassa, seurauksena voi olla kurinpidollinen seuraamus. Esimerkiksi huomautus tai ankarimmillaan tietty määrä päiviä yksinäisyyttä. Jos poistuu luvattomasti avolaitoksesta, voi tulla suljettuun laitokseen siirto, mutta se ei ole rangaistus. Voisin kuvitella, että eilisen tapauksen osalta tällainen siirto on mahdollinen, Juuti sanoo.

Eilinen tapaus on siirtynyt poliisin tutkintaan, joten rangaistus voi tulla tuomioistuimen kautta. Oikeudessa rangaistukseksi määrätään tyypillisesti sakkoja.

Jalkapallo on palannut Foxellin elämään

Vuoden 2012 tapahtumien jälkeen kuoppaisen tien kulkenut Foxell on kuluneen vuoden kesällä löytänyt hieman yllättäenkin paluun rakkaan harrastuksensa jalkapallon pariin.

Foxell toimi koko kauden Tikkurilan Palloseuran naisten liigajoukkueen henkisenä mentorina.

– Olen tarjonnut juttuseuraa, jos joku pelaajista on sellaista kaivannut. Olen yrittänyt olla hengenkohottaja, jos tappion jälkeen ovat olleet päät painuksissa. Tsempannut tyttöjä, että ei maailma yhteen peliin kaadu, entinen maalivahti kuvailee rooliaan.

Viheriölle paluu hieman erilaisessa roolissa on tuonut mukanaan yhtä hyviä tuntemuksia, kuin itse aikoinaan jalkapalloa pelatessa.

– Jännitän matseja varmaan enemmän kuin tytöt – tai enemmän kuin jännitin ikinä omia pelejä! Hirveän hiljaa en ole kentän reunalla, vaan tulee huudettua kuten ennenkin.

Riskiryhmässä oleva Foxell on nyt koronasyksynä joutunut kuitenkin välttelemään kontakteja, monesti neljän seinän sisässä.

– En ole halunnut sen kuitenkaan haittaavan elämää liikaa. Keikallekin menoa mietin, mutta haluan myös elääkin.

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja