Hehkuttaako ystäväsi parisuhdettaan Facebookissa – tästä se kielii

Joskus saattaa tuntua ahdistavaltakin, kun ystävä hehkuttaa jatkuvasti omaa parisuhdettaan Facebookissa. Ystävän puolesta on tietenkin onnellinen, mutta liika on aina liikaa. Tuoreen tutkimuksen mukaan kyseinen käytös saattaa kieliä hieman isommistakin ongelmista.

Saman katon alla asuva pariskunta lähettää toistensa Facebook-etusivulle sydämen tai julkaisevat monta kuvaa yhteiseltä lenkkipolulta. Tällainen käytös saattaa joskus hieman ärsyttää, mutta tuoreen tutkimuksen mukaan tätä paria kohtaa kannattaisi ärsytyksen sijaan olla myötätuntoinen.

Personality and Social Psychology Bulletin -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan parisuhdettaan Facebookissa hehkuttavat ihmiset tuovat suhdettaan esille sitä enemmän, mitä epävarmempia he suhteestaan ovat.

Kanadalaisessa tutkimuksessa seurattiin 108 pariskunnan käyttäytymistä Facebookissa. Jokainen piti kaksi viikkoa päiväkirjaa muun muassa Facebookissa viettämästään ajasta ja sinne julkaisemistaan päivityksistä. Pian huomattiin, että jompikumpi osapuoli julkaisi parisuhteestaan enemmän kuvia tai päivityksiä sellaisina päivinä, kun hän tunsi olonsa parisuhteessa epävarmaksi.  

Facebookissa yritetään usein tuoda itsestään paras mahdollinen kuva, vaikka se ei aina olisikaan se kaikkein aidoin.

Lähde: Real Simple

Lue myös:

    Uusimmat