USA 1999. Ohjaus: Jan De Bont. Käsikirjoitus: David Self. Kuvaus: Karl Walter Lindenlaub, A.S.C. Leikkaus: Michael Kahn, A.C.E. Lavastus: Eugenio Zanetti. Musiikki: Jerry Goldsmith. Kuvatehosteet: Phil Tippett, Craig Hayes. Tuotanto: Susan Arnold, Donna Arkoff Roth, Colin Wilson. Pääosissa: Liam Neeson, Lili Taylor, Catherine Zeta-Jones, Owen Wilson, Bruce Dern, Virginia Madsen. Kesto: 113 min.
Raskaan sarjan Hollywood-kaihuelokuvat ovat viime aikoina olleet harvassa. Elokuvantekijöitä on kuitenkin koko ajan kutkuttanut digitaalitehosteiden mukanaan tuomat mahdollisuudet, joilla kauhuväristyksiä voitaisiin aikaansaada. Muumio olikin tästä hyvä esimerkki, jossa mainiot shokkiefektit täplittivät mukavasti kieli poskessa toteutettua tarinaa. Toiminnallisten kaahauksien (Speed, Twister) ohjaaja Jan De Bont yrittää nyt valjastaa tehosteet tukemaan suuren maailman tähtien temmellystä kauhujen kartanossa, mutta huonolla menestyksellä. De Bont olisi voinut ottaa konsultikseen vaikkapa John Carpenterin tai George Romeron kaltaisen kauhuveteraanin, joka olisi voinut neuvoa kädestä pitäen miten yleisöä pelotellaan. The Haunting Paholaistalo on nimittäin pelkkää silmänmakeaa. Se ei pelota. Ei sitten yhtään.
Liam Neeson esittää tiedemiestä, joka tutkii pelon olemusta. Hän haalii peitetarinan avulla mukaansa ryhmän nuoria aikuisia vanhaan, valtaisaan kartanoon, jonka on omistanut tehtailijaerakko. Tutkijan hölmöjen peitetarinoiden säikäyttämät tutkimuskohteet alkavat pikkuhiljaa päästä perille, että myös itse talossa paukkuu jokin muukin kuin tuuli nurkissa. Varsinkin Eleanor (Taylor) kaivautuu korviaan myöten talon mysteereihin ja astuu varsinaisen Pahan varpaille.
Jan De Bontin jännitys lähtee liikkeelle hitaasti kuin nokivasara pakkasella. Hetki ehtii ennen kuin talo alkaa näyttää itsestään elonmerkkejä. Toimintaa ja draamaa yritetään tällöin pykätä pystyyn henkilöiden keskinäisillä jännitteillä ja luonnekuvilla, mutta niiden rakentelu ei De Bontilta tahdo taittua. Homman vihdoin päästessä kunnolla käyntiin huomaa pettymyksekseen, että kauhu onkin siloiteltu esteettiseen silmiä digitaalisella steriiliydellään hivlevään pakettiin. Taloja asuttavat henget ovat kauniita tuulahduksia ja varsinainen estradille astumistaan pitkään panttaava paha on vain hahmo ikkunassa, muodoton kummitus, jonka pelotteluyritykset viuhuvat pahasti vihkoon.
Pätkässä näyttelee kolmikko filmikaupungin vakavasti otettavimmasta päästä, mutta kovin nihkeää on heidänkin pelkäämisensä. Lili Taylor tekee eteerisestä päähenkilöstään kummallisen kameleontin ja Catherine Zete-Jones yrittää rempseydellään peittää käsikirjoituksen hänen hahmonsa kohdalle jätettyjä aukkoja. Liam Neeesonilla on puolestaan pokassaan pitämistä kaiken nielevänä tutkijana ja neljäntenä mukana heiluvan Owen Wilsonin rooli on aivan päätön.