Hans Välimäki yllättää: Kaksi uutta ravintolaa

Televisiostakin tunnetulla huippukokilla on tällä hetkellä kädet täynnä töitä.

Huippukokki Hans Välimäki nähdään jälleen tänään alkavan Top Chef Suomi -ohjelman kolmannen kauden tuomaristossa.

– Odotan ohjelmaa jännityksellä, koska en oikein muista lopputulosta, Huomenta Suomen vieraana käynyt Välimäki vitsaili MTV3.fille.

Jo televisiossa pyörineissä ohjelman mainoksissa Välimäki kommentoi tuttuun suorapuheiseen tapaansa Top Chefin tittelistä kilpailevien ammattilaiskokkien ruokia – kritiikkiäkään säästelemättä.

Välimäen mukaan kilpailu ei ole taitaville ammattilaisillekaan niin helppo, kuin miltä TV:n perusteella saattaa näyttää.

– Kotisohvalla on helppo päivitellä, että eivätkö nuo osaa keittää edes peruntoita. Totuus kuitenkin on, että kilpailijoilla voi olla kaksikin vaativaa tehtävää päivässä, eivätkä he ehdi nukkua kovin paljon. Siitä aiheutuu stressireaktioita ja tulee tehtyä sellaisia virheitä, joita ei normaalisti koskaan tekisi, hän selittää.

Välimäki aloittaa pian myös toisen ohjelmansa Hansin matkassa toisen kauden kuvaukset. Ohjelmassa hän vierailee tunnettujen suomalaisten luona ympäri maailman ja tutustuu samalla paikalliseen ruokakulttuuriin.

– Yhtään jaksoa ei vielä ole kuvattu, mutta sen verran voin sanoa, että tällä kaudella keskitytään vielä aikaisempaa enemmän ruokaan ja juomaan. Olemme kohta lähdössä Etelä-Amerikkaan kuvaamaan, Välimäki paljastaa, muttei voi vielä kertoa, kenen luo matka suuntautuu.

Kahden menestyneen ohjelman lisäksi myös Välimäen ravintolabisnekselle kuuluu hyvää. Kahden Michelin-tähden ravintolan Chez Dominiquen omistaja on avaamassa uusia ravintoloita.

– Linnanmäen Kattilan Midhill aukeaa keväällä normaalisti. Lisäksi avaamme kevään aikana uudet puljut Helsinkiin ja Tampereelle, Välimäki paljastaa.

Top Chef Suomi tiistaisin klo 21 MTV3-kanavalla.

(MTV3–KATI PUKKI)

Hans Välimäki Huomenta Suomessa (5.2.2013)

Lue myös:

    Uusimmat