Hanoi Rocksin jäsenet aloittivat uransa kodittomina Tukholman kaduilla – Michael Monroe muistelee, millaisia keinoja bändi keksi selvitäkseen

Hanoi Rocksin alkuajat eivät olleet yhtyeen jäsenille Michael Monroen mukaan vaivattomimmasta päästä. 

Rock-legenda ja Hanoi Rocks -yhtyeen laulajana tunnettu Michael Monroe nähdään ruutuihin palaavassa Illallinen äidille -ohjelmassa, jossa hän loihtii illallisen äidilleen Marjatta "Maija" Kaistilalle huippukokki Kari "Kape" Aihisen avustuksella. 

Ruuanlaiton ohessa 58-vuotias Monroe, oikealta nimeltään Matti Fagerholm, muistelee ohjelmassa myös uransa alkuaikoja ja sitä, millaista elämä oli Hanoi Rocksin valtavan menestystarinan alkukynnyksellä. Aihinen kyselee rokkarilta, mikä sai tämän aikoinaan lähtemään nuorena pois kotoa, suoraan ulkomaille. Muuttaessaan ensimmäistä kertaa pois kotoa Monroe oli 17-vuotias. 

Monroen mukaan kotipaikalla ei saanut olla oma itsensä, kaikki oli ruskeaa ja harmaata eikä mikään ikinä muuttunut. Ilmapiiri massasta poikkeavia kohtaan oli usein vihainen, mutta ulkomaisten artistien innoittamana haukut ja uhkailut saivat nuoren Monroen vain lisäämään meikkiä. 

Hanoi Rocksin kitaristina tunnetuksi tulleen Andy McCoyn, eli Antti Hulkon, Monroe tapasi 1970-luvun lopulla. Tuolloin kaksikko alkoi Monroen mukaan suunnitella "cooleinta bändiä koskaan".  

Lopulta vastaperustettu Hanoi Rocks suuntasi Tukholmaan etsimään menestystä ja mainetta musiikillaan. Alkuun yhtyeen jäsenet asuivat kaupungin kaduille. 

– Äiti oli tietty huolissaan. Vähään aikaan mä en ilmoittanut sille mitään, kun ajattelin, että se huolestuu vielä enemmän, kun saa tietää, että mä olen kodittomana siellä kaduilla. 

Monroen mukaan aluksi mukana oli 800 markkaa, jotka kuitenkin kuluivat lähes saman tien. Alkuun yhtye ei herättänyt suurta kiinnostusta ruotsalaisissa musiikkipiireissä. Monroe myös halusi tuohon aikaan peitellä sitä, että hän oli suomalainen. 

– Jengi luuli, että olen jostain Englannista tai Australiasta, puhuin englantia kuitenkin enkä halunnut kauheasti oppia ruotsia. En halunnut jumittua sinne, Monroe muistelee. 

Kodittomana piti keksiä keinoja, jotta selvisi. Monroen mukaan joskus eräs nainen oli kutsunut hänet mukaan kotiinsa ja matkalla asunnolle he olivat "sattumalta" törmänneet bänditovereihin Sam Yaffaan (Sami Takamäki) sekä Nasty Suicideen (Jan-Markus Stenfors), jotka Monroe kutsui sujuvasti englanniksi huudellen kämpille mukaan kysyttyään asiaa seuralaiseltaan.

– Suoraan siitä jääkaapille ja mimmi sai nukkua yksin. Se siellä huuteli, että kyllä täälläkin on tilaa ja me oltiin lattialla vaan, että joo tässä on ihan hyvä, ja nukahdettiin siihen.   

Katso yllä olevalta videolta, mitä mieltä Michael Monroen Marjatta-äiti oli poikansa muutosta Tukholmaan muusikon uran perässä!

Illallinen äidille MTV3-kanavalla ja mtv-palvelussa ti 11.5. klo 20 alkaen. Ohjelma on katsottavissa myös C Moressa.

Lue myös:

    Uusimmat