Hannun taianomainen valotaide on herättänyt huomiota ympäri maailmaa – katso videolta, miten järven pinnalle piirtyy aivan toinen todellisuus

Pystyykö kukaan Suomessa samaan? Hannu Huhtamo tekee harvinaista valotaidetta – tältä näyttää uskomaton taidonnäyte 2:07
Näin teos syntyy: Katso miten joutsenet piirtyvät järvelle Puumalassa

Helsinkiläinen valokuvaaja Hannu Huhtamo on tehnyt lukuisia teoksia mainoksiin sekä näyttelyihin. Taiteilijan valokuvia on julkaissut muun muassa Discovery Channel ja CNN. 

Valomaalauksella tarkoitetaan valokuvauksen muotoa, jossa valon liikettä kuvataan pimeässä pitkällä valotusajalla. Valotusaika tarkoittaa aikaa, jonka aikana kameran aukko on auki eli kameraan tulee valoa. Valokuvaan tallentuu kaikki valon liikkeet sinä aikana. 

– Usein valomaalauksella tarkoitetaan esineen tai ympäristön valaisua, mutta valopiirtämisessä valonlähde osoittaa suoraan linssiä kohti, valomaalaaja Hannu Huhtamo selittää. 

Näin kuva syntyy

Huhtamon työprosessi vaihtelee jonkin verran ja yhden kuvan tekemiseen menee päivästä viikkoihin. Yleensä kuvan tekeminen alkaa luonnoksella, jonka Huhtamo piirtää paperille.

– Erottelen paperiin muotoja, ja mietin miten saisin ne toteutettua omilla työkaluillani. Sitten kuva pitää harjoitella yksi osa kerrallaan. Lopulta teen kaikki liikkeet kerralla putkeen ikään kuin koreografiana. 

Prosessin aikana valomaalaja harjoittelee erilaisen valonlähteiden kanssa kuviot valmiiksi. Valonlähteinä toimii esimerkisi led-taskulamput, koristevalaisimet ja optinen kuitu. Jos kuvio on Huhtamolle uusi, sen harjoittelu voi viedä jopa viikon. 

Joskus Huhtamon kuvat syntyvät kokonaan improvisoimalla.

Kun kaikki on valmista, Huhtamo lähtee kuvauspaikalle kameran, jalustan ja valotyökalujensa kanssa. Kuvauspaikkoina toimii usein näyttävät luontokohteet tai esimerkiksi hylätyt rakennukset.

Kuvauspaikalla teos toteutetaan useamman kerran, sillä se harvoin onnistuu ensimmäisellä yrittämällä täydellisesti.

Suomessa harva tekee samaa

Huhtamo kiinnostui ensimmäisen kerran valomaalauksesta 12 vuotta sitten, kun miehen ystävä näytti ottamiaan kuvia pitkällä valotusajalla. 

– Se kolahti aivan älyttömästi ja mietin, miten tuo on edes mahdollista, Huhtamo muistelee. 

Sen jälkeen helsinkiläinen osti oman järjestelmäkameransa ja teki omia testejä illasta toiseen. Nykyään valtaosa Huhtamon asiakkaista tulee ulkomailta. 

Suomessa valomaalauksella tehtävään piirtämiseen on erikoistunut vain kourallinen valokuvaajia. 

– Pitkällä valotusajalla kuvaillaan paljon ja tehdään esimerkiksi astrovalokuvausta. Sanotaan, että Suomessa on kansainvälisellä tasolla noin viisi henkilöä, jotka tekevät samaa kuin minä, taiteilija summaa. 

Valokuvaaja tekee myös paljon live-esityksiä ja opettaa alan luennoilla. Huhtamo suosittelee kaikenikäisiä kokeilemaan valomaalaamista, sillä se on hauskaa eikä harrastukseen uppoa suuria summia rahaa.  

– Riittää kun on kännykkä ja mikä vain jalusta. Valomaalaukseen löytyy monenlaisia sovelluksia, joilla pääsee tekemään pitkän valotusajan valokuvausta.

Valomaalaukseen löytyy opetusvideoita ja vinkkejä esimerkiksi hakusanoilla “light painting” ja “valomaalaus”. 

Katso jutun alun videolta, miten nopeasti kuvankaunis SERENITY-teos ilmestyy Lietveden pintaan Puumalassa.

Lue myös:

    Uusimmat