Hannu Raittilalle Finlandia-palkinto

Kirjailija Claes Andersson palkitsi Hannu Raittilan Venetsiaan sijoittuvan romaanin Finlandia-palkinnolla. Kirjailija itse sanoo osanneensa hieman odottaa ehdokkuutta.

Suomen arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, 150 000 markan Finlandia-palkinnon, on saanut kirjailija Hannu Raittila romaanillaan Canal Grande. Voittajan kuudesta ehdokkaasta valitsi kirjailija Claes Andersson.

Ehdolla olivat myös Sakari Issakaisen, Daniel Katzin, Ulla-Lena Lundbergin, Maria Peuran ja Asko Sahlbergin uutuusromaanit.

Raittilan teoksen finaaliin valinnut valintalautakunta luonnehti teosta seuraavasti:
"Hannu Raittila osoittaa, että aasin voi toki jäistä poimia, mutta hukkuvaa kulttuuria on melko työläs pelastaa. Raittila on kirjoittanut romaanin Suomesta; kirjan tapahtumat vain sattuvat sijoittumaan Italiaan. Romaanihenkilöt tarkastelevat yhdentynyttä Eurooppaa hupaisalla tavallaan kärjistysten, ennakkoluulojen ja yleistysten läpi. Ironisuus ja oppineisuus vuorottelevat yhtenään."

- Hannu Raittila syntyi 23. marraskuuta 1956 Helsingissä. Hän on opiskellut historiaa ja filosofiaa Helsingin yliopistossa. Raittila on ammattikirjailija, joka tekee tekstiä radiolle, televisiolle ja lehtiin. Raittilan läpimurto oli hänen 1998 ilmestynyt romaaninsa Ei minulta mitään puutu.

Ehdokkuus odotettu

-Odotin ehdokkuutta, koska olen tyytyväinen kirjaani. Ei se mestariteos ole, mutta aivan hyvä kotimainen romaani. Myös kritiikit olivat hyvän ja ylistävän välimailta. Mutta luonnevikainen kai olisin, jos olisin vielä edellyttänyt, että voitan tämän, Finlandia-palkittu Hannu Raittila virnistelee tyytyväisenä.

Hänen mielestään suomalaisen kaunokirjallisuuden tilaa kuvaa hyvin se, että kirjasyksyn tarjonnasta olisi voinut koota pari, kolme erilaista ehdokaskokoonpanoa palkintoa tavoittelemaan. Suomalainen kirjallisuus kestää hänen mukaansa vertailun missä tahansa Euroopassa ja ulkopuolellakin. Päivänä minä hyvänsä joku kirjailijoistamme lyö itsensä läpi maailmalla, ja on aivan sama, kuka sen tekee. Kunnia kuuluu koko joukkueelle, jääkiekkotermeistä viehättynyt kirjailija hehkuttaa.

Kanssakilpailijoiden teoksista hän ei ole lukenut yhtäkään kokonaan, mutta Katzin kirjasta jäi hyvä kuva.

Puheessaan Raittila muistuttaa, kuinka tänä voittoisana päivänä on tavattu haukkua joku kirjallisen kentän osapuolista. Hän on päättänyt soimata kirjallisuuden tutkijoita. Raittilan mielestä ammattimainen kirjoittaminen on Suomessa korkeammalla tasolla kuin ammattimainen tutkiminen. Häntä ihmetyttää tutkijoiden kaavamainen käsitys materiaalinhankinnan menetelmistä ja omalla kohdallaan erityisesti tulkinnat teostensa todellisuusvastaavuuksista.
-Ihan kuin tutkijoiden näköpiiristä olisi kadonnut, että kuvittelukin on materiaalinhankintaa, hän hämmästelee.

Kirjojensa lisäksi Raittila tunnetaan radionovelleistaan, tv-käsikirjoituksistaan ja kuunnelmistaan.
Suomen Kirjasäätiön kotisivuilta lisätietoja palkinnosta

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 04.12.2001)

Lue myös:

    Uusimmat