Hanna Partanen: Tämä on suomalaisten perisynti ruokapöydässä
Ravitsemusterapeutti Hanna Partanen kertoo Studio55.fin haastattelussa uusista ravintosuosituksista ja siitä, miten suomalaisten pitäisi muuttaa syömistapojaan.
Ravitsemusterapeutti Hanna Partasen mukaan ähkyyn asti syöminen on yksi suomalaisten perisynti.
– Se on vähän meidän kulttuurissakin, että pitää syödä aina koko rahan edestä. Jokainen ateria on viimeinen ateria, että pitää vetää ähkyyn, sanoo Partanen.
Partasen mukaan ahmimista voi ennaltaehkäistä pitämällä ruokailuvälin tarpeeksi säännöllisenä.
– Kolmen, neljän tunnin välein kannattaa syödä, jotkut kestävät viittäkin tuntia. Mutta kuitenkin suhteellisen säännöllisesti, jotta annoskoko pysyy kohtuullisena.
Tammikuussa julkaistiin valtion ravitsemusneuvottelukunnan uudet ravitsemussuositukset. Partasen mukaan uudet suositukset eroavat vanhoista suosituksista eniten siinä, että uusissa suosituksissa kasvisten määrää ravinnossa on lisätty.
– Kasvisten osuutta olisi edelleen syytä lisätä ja ruokavalion pohjana runsas, värikäs kasvisten käyttö on erityisen suositeltavaa, sanoo Partanen,
Uusissa ravitsemussuosituksissa D-vitamiinin vähimmäismäärää ruokavaliossa nostettiin. Partasen mukaan D-vitamiini on erityisen tärkeää vanhemmille, yli kuusikymmentävuotiaille.
– Kaikille yli kuusikymmentävuotiaille suositellaan se 20 mikrogrammaa D-vitamiinia joka päivä ympäri vuoden otettavaksi. Siitä on kyllä näyttöä, että esimerkiksi kaatumisen ehkäisyssä ja lonkkamurtumien estämisessä siitä D-vitamiinista on hyötyä, kertoo Partanen.
Uusissa suosituksissa on vähennetty entisestään punaisen lihan ja prosessoitujen lihavalmisteiden, kuten leikkeleiden ja pekonin, määrää ruokavaliossa. Partasen mukaan
– Punaisen lihan ja prosessoitujen lihavalmisteiden käyttö on riski tietyille sairauksille. Esimerkiksi se saattaa lisätä syöpää, sydän- ja verisuonitauteja ja ehkä kakkosluokan diabetesta. Suosituksissa on tarkka kanta siihen, että niitä olisi selkeästi suomalaisessa ruokavaliossa varaa vähentää.
Juttua on korjattu 4.2.2014 klo 9.25 väärän sitaatin takia: D-vitamiinin suhteen puhuttiin mikrogrammoista, ei milligrammoista.
Mitä ravitsemusterapeutti sanoo suomalaisten suolan ja sokerin käytöstä? Katso haastattelu kokonaisuudessaan!
Uusimmat
-
07:31
HIFK hankki kohutun NHL-superlupauksen – Ville Peltonen näkee Aron Kiviharjussa, 17, hyvin harvinaisia piirteitä
-
07:29
Brasilian maajoukkue ryhtyy historialliseen tempaukseen – muutos tulee huomattavaksi
-
07:25
ISW: Todisteiden, järkeilyn ja retoriikan perusteella Venäjä vaurioitti Kahovkan patoa – MTV seuraa sotaa
-
07:23
Pikku Kakkoselta koskettava muistoteksti edesmennelle Jaakko Loukkolalle: "Jäämme kaipaamaan sinua"
-
07:22
Tätä salaattia ei kannata ostaa valmiina kaupasta! Kari Aihisen hittiohjeella teet edullisen version helposti
-
06:45
Jokerien paluu herätti fanit: hurja startti kausikorttien ja osakkeiden myyntiin – "Hyvältä näyttää"
-
06:40
Uudisasuntoja kaupataan nyt hurjilla kampanjoilla – rakennusjätti lupaa maksaa ostajan kaikki vastikekulut ensimmäiseltä kahdelta vuodelta
-
06:32
James Mayn tallissa on yksi auto, josta hän ei luopuisi – MTV:n haastattelussa "Kapteeni Hidas"
-
06:32
SM-liigan johdossa on osaamisvaje, sanoo Petteri Sihvonen – näihin miehiin osoittaa syyttävä sormi: "Miten he voisivat ymmärtää ja osata?"
-
06:29
Tutkija: Kremlin aloittama uusi aikakausi on kylmääkin sotaa vaarallisempi – "Vaikka Ukraina valtaisi alueensa, sota jatkuisi"
-
06:16
Tämän takia Ron DeSantis hyökkää opettajia, vähemmistöjä ja liberaaleja vastaan – "Hänellä on hyvät mahdollisuudet"
-
06:15
Pahamaineisessa kilpailussa tapahtui uusi kuolinonnettomuus
-
05:59
Nainen väitti joutuneensa satunnaisen yllätyshyökkäyksen uhriksi alikulkutunnelissa – toinen selitys paljastui oikeudessa
-
05:50
Yli puolet tekisi laittomista lakoista tuntuvasti kalliimpia järjestäjilleen
-
05:40
Orpo kiri Kataisen kiinni ja hätätilahallitus häämöttää: "Ei tunnu missään"
-
05:33
Anna-Katri on ensimmäinen suomalaisnainen, joka on käynyt kaikissa maailman maissa: "Itkuhan siinä nousi pintaan"
-
05:19
Ilmastonmuutos uhkaa sekä Saimaan että Itämeren norppia
-
05:14
Venäjällä ainakin 29 on kuollut juotuaan siideriä, jossa uskotaan olleen metanolia
-
22:57
Taidemaalari Françoise Gilot on kuollut 101-vuotiaana – tunnettiin Picasson muusana
-
22:54
Valtaisa veto! Viivi Lehikoinen juoksi upeasti Suomen ennätyksen
-
Lataa lisää