Haluatko oman suihkulähteen? Aurinkoenergialla saat!
Lämpiminä kesäiltoina vietetään mahdollisimman paljon aikaa ulkona. Suomalaiset suosivat nykyään aurinkoenergiaa pihoilla ja puutarhassa.
Suihkulähde on hyvä keino tuoda persoonallisuutta vesielementeillä varustettuihin pihoihin. Markkinoilla on nykyään myös aurinkokennokäyttöisiä suihkulähteitä.
Aurinkoenergia ei vaadi asennuksia, ja mitä aurinkoisempi päivä, sitä tehokkaammin lähteen pumppu toimii.
– Suomessa aurinkokäyttöinen suihkulähde on uusi juttu. Aurinkoenergian käyttäminen on kuitenkin nyt suosittua, joten uskon suihkulähteenkin löytyvän pian monen suomalaisen puutarha-altaasta, Jarkko Salmi Biltemasta ennustaa.
Pihat valaistuvat aurinkoenergialla
Istutusten ja kalusteiden lisäksi pihalle halutaan usein tuoda tunnelmaa erilaisilla valoratkaisuilla. Aurinkoenergialla toimivat valot ovat tulleet jäädäkseen suomalaisten puutarhoihin.
– Aurinkokennovalaisimet ovat hyvin suosittuja, sillä ne ovat sekä ekologisia että edullisia. Pienillä piha- ja kohdevaloilla saa puhallettua henkeä puutarhaan ja valaistua esimerkiksi pihapolkuja, Salmi kertoo.
Aurinkokennovalaisimen voi ottaa käyttöön jo loppukeväästä, mutta parhaan hyödyn aurinkoenergiasta saa irti heinäkuusta alkaen. Tällöin päivänpaistetta on runsaasti valaisimen lataamiseen, mutta illat alkavat jo hämärtyä.
Led-valot syttyvät automaattisesti pimeän laskeutuessa ja palavat keskimäärin 5-8 tuntia kesäaikaan.
– Vuosittain pieniä led-valoja myydään tuhansia kappaleita. Myynti on ollut runsasta jo alkukeväästä lähtien. Kauniit ilmat ovat vieneet ihmisten ajatukset puutarhan laittamiseen aikaisin tänä vuonna, Salmi pohtii.
Lähde: Deski
Lue myös:
Uusimmat
-
23:32
EU-maat pääsivät historialliseen sopuun maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikasta vuosien väännön päätteeksi
-
23:18
IAEA: Zaporizhzhjan ydinvoimala saa yhä jäähdytysvettä Kahovkan padon tekoaltaasta – MTV seuraa sotaa
-
23:02
Aftonbladet: Ruotsin poliisi pidätti kolmikon, jota on etsitty Suomessa tehdyistä huumerikoksista
-
22:38
Biden uskoo Yhdysvaltojen tukevan Ukrainaa taloudellisesti niin kauan kuin on tarpeen
-
22:23
MTV Uutisten kirjeenvaihtajan raportti savun keskellä kärvistelevästä New Yorkista – "Metsäpalokaudet alkavat yhä aikaisemmin"
-
22:14
Stadi Cup kerää ennätysmäärän tyttöjoukkueita viheriöille – toiminnanjohtajalta painava viesti tasa-arvoisesta lajikulttuurista
-
22:12
Helsingissä pääsee melomaan ilmaiseksi roskien keruuta vastaan – tästä on kyse
-
22:01
Huumepaljastuksia tehneen prinssi Harryn Yhdysvaltain viisumitiedot halutaan julkiseksi – tuomari aloitti kuulemisen kanteeseen liittyen
-
21:31
F1-tallista potkittu venäläiskuski yritti rimpuilla irti hyökkäyssodan seurauksista – tyly lopputulos
-
21:17
Taistelukentän mullistaneet laitteet käyttöön varusmieskoulutuksessa jo syksyllä – tällaisia ovat Puolustusvoimien uudet dronet
-
21:08
Voiko lomarahojen maksaminen loppua? – "Erityinen, suomalainen viritelmä"
-
21:00
Vuosisadan alku – tässä on Suomen kaunein koti: Kesämökit -kauden kahdeksas finalisti
-
20:51
Tutkimuslaitos: Kahovkan padon tuhon hetkellä mitattiin räjähdykseen viittaavaa seismistä toimintaa
-
20:47
Yle: Poliisi tutkii Joensuun kaupunginvaltuuston puheenjohtajan viestittelyä alaikäisille oppilailleen – erosi tehtävästään
-
20:32
Veikkausliigassa erittäin poikkeuksellinen maali – sivurajaheitto lingottiin verkkoon
-
20:21
Marin matkusti Brysseliin palkittavaksi ja tapaamaan Stoltenbergin – "Haluan korostaa naispuolisten roolimallien tärkeyttä"
-
20:13
Larry-koira oli kamalassa kunnossa löydettäessä – koki upean muodonmuutoksen hyväntekijöiden ansiosta
-
20:10
Iso yllätys Ranskan avoimissa – haastaja torppasi suursuosikin pihalle ja eteni finaaliin
-
20:00
Maria, 21, on yksi Love Islandin yllättäjänaisista – yksi miestyyppi on hänelle täysi turn off
-
19:55
"84-vuotias isoäiti soitti illalla itkien ja hyvästeli meidät" – sen jälkeen ukrainalaisen Nilan yhteys tulva-alueelle katkesi
-
Lataa lisää