Hallitus kaavailee ravintolarajoituksiin löysennyksiä – näin helsinkiläisravintolassa reagoitiin

2:34
Hallitus kaavailee ravintolaraoituksiin löysennyksiä – katso videolta, miten helsinkiläisravintolassa innostuttiin

Hallitus on keventämässä koronarajoituksia. Ravintoloissa pidennyksiä odotetaan innolla.

MTV Uutisten tietojen mukaan hallituksessa ei ole suuria erimielisyyksiä siitä, että erityisesti ravintola-alaa pahasti kurittaneita rajoituksia halutaan löysentää.

Tällä hetkellä perustason alueilla ravintoloiden on sulkeuduttava kello 23. Vaikeimmilla alueilla, kuten Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa, ruokaravintolat sulkeutuvat kello 19 ja anniskeluravintolat kello 18.

Vielä ei ole tarkkaan selvillä, miten rajoituksia löysennetään eri koronatilanteessa olevilla alueilla. Kyseeseen voisi tulla kaikkien koronaepidemian perustasolla olevien alueiden rajoitusten keventäminen. Asiasta pyritään päättämään torstaisessa valtioneuvoston istunnossa.

"Kaikki otetaan ilolla vastaan"

Helsingin Hietalahdenrannassa sijaitsevassa Merimakasiinissa mahdollisia aukioloaikojen pidennyksiä odotetaan ilolla.

– Kyllähän sitä ilolla odotetaan ja on odotettu koko aika. Kaikki otetaan ilolla vastaan, mitä pidennyksiä tulee, sanoo Merimakasiinin ravintolapäällikkö Kaisa Rinta-Keturi.

Ravintolalla on valmius palvella asiakkaita pidempään nopealla aikataululla henkilökuntaresurssien ja tuotteiden osalta.

– Ollaan valmiina, että (vaikka jo) perjantaina pystytään olemaan niin pitkään (auki) kuin saadaan olla. Henkilökunta on ollut tosi joustavaa, että heidät saadaan (tarvittaessa) paikalle ja tuotteita varmasti riittää.

Tilanne parempi kuin täyssulun aikaan

Rinta-Keturin mukaa tämänhetkinen tilanne, jossa aukioloaikoja on rajoitettu, on parempi kuin aiemmin ollut täyssulku. Myös asiakkaat ovat suhtautuneet ymmärtäväisesti aukioloaikojen rajoituksiin.

– Asiakkaat ovat aikaistaneet omaa illallisaikaa, mutta kyllähän nuo (rajoitusten) kellonajat aika suurta hämmennystä ja ihmetystä asiakkaiden keskuudessa aiheuttavat, sanoo Rinta-Keturi.

– Siinä rajoilla mennään, onko kannattavaa, mutta ei tässä (nykyisessä tilanteessa) mitään voittoja tehdä. Pidennykset ovat tervetulleita ja niitä kaivataan kovasti, että jäisi jotain käteenkin tästä hommasta.

Korjaus kello 21.56: Ravintolan nimeksi mainittiin Meripaviljonki, vaikka se on oikeasti Merimakasiini.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja