Hallitukselta radikaali ehdotus perhevapaisiin: Kummallekin vanhemmalle oma, yhtä suuri kiintiö

Sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas.) kertoo, että perheen päivärahapäivien määrä on kasvamassa 11,5 kuukaudesta 14 kuukauteen. Kyseessä on perhevapaauudistusta pohtivan kolmikantaisen työryhmän malli, jonka valmistelua vielä jatketaan.

Mallissa molemmat vanhemmat saisivat yhtä suuren kiintiön, joka on 164 päivärahapäivää eli noin 6,6 kuukautta. Omasta kiintiöstä voi luovuttaa toiselle vanhemmalle 69 päivää.

Raskaana olevalle vanhemmalle tulisi noin kuukauden päivärahajakso ennen vanhempainrahan alkua. Tästä on käytetty työnimeä raskausraha.

Joustavuus lisääntyisi nykyisestä, ja vanhemmat voisivat pitää vapaat halutessaan useassa pätkässä.

Asiasta on Pekosen mukaan yksimielisyys hallituspuolueiden kesken.

Perheille lisää valinnanvapautta

Nykyisin äidin äitiysvapaa on noin 4,2 kuukautta ja isälle on tarjolla 2,2 kuukauden isyysvapaa. Lisäksi on kuuden kuukauden vanhempainvapaa, josta vanhemmat voivat sopia keskenään.

Hallituksen mukaan uudistuksen tavoitteena on, että perheiden hyvinvointi lisääntyy ja että perhevapaat ja hoitovastuu jakautuvat perheissä tasaisesti. Lisäksi tavoitellaan sitä, että yhdenvertaisuus ja tasa-arvo työelämässä vahvistuvat ja sukupuolten väliset palkkaerot pienenevät.

Pekosen mukaan malli on rakennettu niin, että perheet voivat nykyistä paremmin päättää lasten hoitamisesta itse.

– Tämä malli on rakennettu niin, että perheet voivat nimenomaan itse päättää perhevapaista. Perheille tulee entistä enemmän valinnanvapautta ja joustavuutta.

Lue myös:

    Uusimmat