Hakukoneilla ennustaminen ministeriöille aivan uusi asia – "Tämä täytyy selvittää”

Toimitusjohtaja Mikko Wennbergin tämänaamuinen blogikirjoitus turvapaikanhakijoiden liikehdinnän ennustettavuudesta on herättänyt pöhinää ministeriöissä ja virkamiehissä.  

Hakukonetuloksilla olisi voitu arvioida, että Irakista on tulossa Suomeen ennätysmäärä turvapaikan hakijoita, kirjoittaa hakuanalyyseja tekevän Owal Groupin toimitusjohtaja Wennberg Uudessa Suomessa.

Suomessa maahanmuutosta vastaavilla ministeriöillä ei ole käytössä minkäänlaisia tilannetta seuraavia hakupalveluja. Aiheen äärellä ollaan liki pitäen ensi kertaa ja  siihen suhtaudutaan jokseenkin ”tarttis varmaan tehdä jotain”-asenteella. 

Wennbergin mukaan jo heinäkuussa olisi voitu nähdä, että jotain on tapahtumassa. Haut Suomeen liki nelinkertaistuivat parista tuhannesta seitsemään tuhanteen. 

Data-analyysissa paljastui, että Irakissa on haettu erityisesti tietoja Suomen ilmastosta ja kaupungeista. ”Maahanmuutto Suomeen” on ollut myös hyvin yleinen hakusana. Seurannan tulisi olla säännöllistä, jotta voidaan tehdä vertailuja hakujen mahdollisesta kasvusta. 

Wennbergin firma teki asiasta oman analyysinsä nyt jälkikäteen.

Valtioneuvoston pomo: Asia on selvitettävä

– Tämä on uusi, mutta erittäin kiinnostava asia, sanoo Valtioneuvoston kanslian osastopäällikkö Markku Mantila.

MTV Uutisten tiedusteluun ministeriöiden valmiudesta Mantila vastaa, että ”tämä pitää nyt ottaa pöydälle ja selvitettäväksi”.

– Voidaan tietysti kysyä, miten luotettavia ennusteet ovat, mutta eihän tuota korrelaatiota voi kiistää, myöntää Mantila. Jos haut  Suomeen kasvavat tuolla tavoin, se näkyy nyt maassamme.

Ministeriöt: Mielenkiintoista, mutta ei varaa

Yhtä lailla ulkoministeriön  ajankohtaisviestinnän yksikön päällikkö Vesa Häkkinen kertoo, että asiasta on Wennbergin kirjoituksen jälkeen keskusteltu.

– Mielenkiintoinen havainto. Hakuja ja nettikäyttäytymisen analysointia on meillä pohdittu, mutta ministeriöllämme ei ole resursseja ostaa tällaisia palveluja.

Sisäministeriön viestintäpäällikkö Milla Meretniemi on samoilla linjoilla.

– Kiinnostava juttu, mutta en tiedä, johtaako se mihinkään.

Maahanmuuttoviraston tiedottaja Aino Likitalo vastaa haastattelupyyntöön sähköpostitse näin: ”Meillä ei ole asiaan tällä hetkellä oikein muuta kommentoitavaa kuin se, että puheenvuoro on mielenkiintoinen keskustelunavaus, johon emme ole aikaisemmin törmänneet.” 

Poliisi: Olisimme varautuneet paremmin

Poliisin viestintäjohtaja Marko Luotonen sanoo, että poliisille olisi merkittävä apu, jos  hakuja käytettäisiin.

– Olisimme voineet varautua paremmin tällaiseen turvapaikan hakijoiden määrään.

Poliisi hoitaa turvapaikan hakijoiden asioita vasta sitten, kun he ovat maassa – päätehtävinä rekisteröinnit, kuulemiset sekä yleinen turvallisuuden ja järjestyksen pito. Luotonen ei kuitenkaan lähde osoittelemaan, kenen pitäisi hankkia tietoa etukäteen.

– Tämä on kaikkien viranomaisten yhteinen vastuu ja on varmasti syytä puhua, pitäisikö tällaisia hakutyökaluja hyödyntää, toteaa Luotonen.

Myös rikollinen massaliikehdintä löydettävissä

Voiko nettihakujen analysoinnilla sitten päästä käsiksi vaikkapa uhkaavaan terrorismiin tai muuhun joukkotuhon suunnitteluun?

– Yksittäisiä ihmisiä ei pystytä tunnistamaan. Mutta massakiinnostukseen päästään käsiksi, jos vaikkapa terroristijärjestöihin liittyvät haut lähtevät kasvuun, kertoo Mikko Wennberg.

Supon ylitarkastaja Tuomas Portaankorva kieltäytyy kommentoimasta koko asiaa.

– Me emme kerro hakumenettelyistämme mitään julkisuuteen.

Lue myös:

    Uusimmat