Mainos

Haja-asutusalueen jätevesijärjestelmät asetuksen myötä remonttiin

Yhä useampi haja-asutusalueella asuva tai mökkiläinen laittaa jätevesijärjestelmänsä tänä kesänä uusiksi. Syynä on ympäristöministeriön paraikaa viimeistelemä asetus haja-asutusalueidensa jätevesien puhdistamisesta.

Uudet määräykset koskevat uudis- ja korjausrakentamiskohteita ensi vuoden alusta lähtien. Muut yhteisviemärien ulkopuolella asuvat saavat 10 vuotta aikaa parantaa jätevesijärjestelynsä. Uudet ohjeet työllistävät nyt sekä alan asiantuntijoita ja yrityksiä.

Haja-asutusalueella asuvien noin miljoonan suomalaisen lisäksi pohja- ja pintavesiä rasittaa 450 000 kesämökkiä. Jätevesien puutteellinen käsittely huonontaa asuinympäristöjen vesien laatua, rehevöittää ranta-alueita, likaa kaivoja, aiheuttaa hajuja ja muita ympäristöhaittoja. Vuosittainen kokonaiskuormitus vesistöihin on puolitoistakertainen verrattuna viemäröidyillä alueilla asuvien kokonaiskuormitukseen.

Jatkuvasti lisääntyneet kyselyt ovat työllistäneet asiantuntijoita. - Kyllä tässä on nyt sellaista ilmaa liikkeellä, että ihmiset on hyvin kiinnostuneita siitä, että mitä mahdollisuuksia on käytännössä jätevesien käsittelyjen tehostamiseen, diplomi-insinööri Katriina Kujala-Räty Suomen ympäristökeskuksesta kertoo.

Kyselyt työllistävätalan yrityksiä, jotka odottavat kymmenien tuhansien asiakkaiden yhteydenottoja. - On arvioitu, että se on noin 60 miljoonaa vanhaa markkaa, minkälaisista markkinoista puhutaan tällä hetkellä ja eri yhteyksissä on laskettu sitä, että tämä uusi asetus tulisi aiheuttamaan sen, että markkinat tulisi jopa kaksinkertaistumaan tästä, markkinointijohtaja Heikki Pusa Onninen Oy:stä kertoo.

Suomen ympäristökeskus arvelee, että uudet määräykset johtavat muun muassa viemäriosuuskuntien perustamiseen.

(MTV3)

Katso myös Tarja Hakulisen juttu aiheesta (Kymmenen uutiset 23.04.2002)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.