Haaveet kantavat arjen rutiineissa
Monet Studio55-sivujen kyselyyn vastanneista kertoivat, että haaveilu kantaa pitkin arjen rutiineja. Vain pieni prosentti kertoi, että kaikki haaveet olivat jo toteutuneet, eikä mitään uutta ja jännittävää ole luvassa tulevaisuudessa.
47 prosentilla vastanneista haaveet olivat toteutuneet, ja he olivat jo matkalla kohti uusien haaveiden toteutumista .
– Moni haave on toteutunut, niistä olen onnellinen. Paljon on myös menetetty. Mutta silti vielä toivon haaveeni toteutumista. Niitä on uusia tullut menetettyjen tilalle, nimimerkki tellu kirjoitti.
Sinnikkäästi haaveidensa toteutumista kohden pyrki edelleen 27 prosenttia. Sen sijaan 18 prosenttia vastanneista oli jo tyytynyt kohtaloonsa - siis siihen, että haaveet eivät olleet toteutuneet.
– Olen haaveillut liian utopistisia asioita. Nyt vanhana ymmärrän sen. Olen tyytyväinen kohtalooni, mutta en nykyiseen elämääni aviomiehen omaishoitajana. Miten voi onnellinen avioliitto kaatua puolison Alzheimer-taudin syövereihin? nimimerkki elmiira pohti.
Haaveilu kuitenkin kantaa suurinta osaa vastanneista arjen haasteissa, sillä vain 5 prosenttia oli sitä mieltä, että heidän haaveensa olivat jo toteutuneet eikä uusia enää tarvita ja 3 prosenttia sitä mieltä, että haaveet ovat aivan turhia.
– Olin jäänyt eläkeputkeen, koska miehelläni oli eläkeikä 58 vuotta, ja minun työni olisi vielä jatkunut monta vuotta sen jälkeen. Meillä oli ihania haaveita viettää yhteisiä eläkepäiviä mökillä ja matkustellen maailmalla. Muutama kuukausi mieheni eläkkeelle jäämisestä hän sairastui vakavasti, kaikki suunnitelmat romahtivat kertaheitolla. Kolme vuotta sairastettuaan hän menehtyi. Niin jäivät kaikki ihanat haaveet toteutumatta, nimimerkki mumma perusteli haaveiden turhuutta.
Uusimmat
-
05:00
Sotaharjoitus on häirinnyt radiolähetyksiä – luukuttavat sankariheviä
-
04:51
Intian junaturma: Yli 200 kuollut ja noin 900 loukkaantunut
-
02:00
STT:n vertailu: Tässä ovat suurten ja pienten lukioiden kärkikymmeniköt
-
23:12
Kanadan maastopalot siirtyneet idästä länteen: "Pelottavia aikoja"
-
23:08
Upea maailmanennätys Timanttiliigassa! Firenzen ilta huipentui häkellyttävään suoritukseen
-
22:52
Yhdysvallat välttyi ajautumasta maksukyvyttömyyteen: "Katastrofaalinen talousromahdus vältetty"
-
22:47
Wilma Murto tuloskunnostaan: "Tämä toistaa tuttua kaavaa"
-
22:45
Näin raikui suvivirsi Joensuussa 18000 laulajan voimin!
-
22:36
Wilma Murrolle pettymys Timanttiliigassa
-
22:20
Zelenskyi myöntää: Ukrainasta ei tule Naton jäsentä niin kauan kuin sota jatkuu – MTV seuraa sotaa
-
22:07
Kesäkuun lumipyry yllätti taksinkuljettajan Saariselällä: "Yrität, että kyllä se kesä vielä tulee tännekin, mutta ei helkatti"
-
22:07
Tallulah Willis avoimena isänsä Bruce Willisin dementiasta: "Tämä on surun alku"
-
21:52
Kapellimestari Hannu Lintu ei unohda Kaija Saariahon musiikin herättämää ainutlaatuista reaktiota New Yorkissa: "Se tunnelma"
-
21:46
Intiassa vakava junaturma: Ainakin 50 kuollut, 500 loukkaantunut
-
21:03
Näin huippumalli Niina Kurkinen päätyi valmentamaan ihmisiä eroamaan oikein: "Nelikymppisenä olin niin pohjalla"
-
20:57
Niinistö näki mahdollisuuksia kestävän kasvun edistämiseen Sao Paulossa Brasiliassa
-
20:54
Blinkenin Suomen-puheessa oli uusi Ukrainan sotaa koskeva seikka – Risto E. J. Penttilä: "Pikkuhiljaa lähdetään rakentamaan reittiä kohti rauhaa"
-
20:46
Pekka Pouta kuukausiennusteesta: "Kaksi viikkoa viileätä ja sitten..."
-
20:44
Kalle Rovanperä teki itselleen valtavan palveluksen – Sardinian monsteripätkä oli maineensa veroinen: "Suuri osa tuli siinä"
-
20:44
Kaatosateet ja tulvat ajoivat satojatuhansia kodeistaan Japanissa
-
Lataa lisää