Google Chromen ensimmäinen versio julkaistiin kymmenen vuotta sitten. Juhlan kunniaksi suosikkiselain saa mittavan päivityksen, joka sisältää muun muassa uudistetun ilmeen ja paljon muuta. Chrome 69:n uudistuksia esittelee 9to5Google.
Google Material Theme
Google päivittää Chrome 69:n myötä selaimensa ilmettä nykyaikaisempaan suuntaan. Käytännössä Google Material Theme -teemaiset uudistukset näkyvät terävien kulmien pyöristämisessä niin mobiili- kuin tietokoneselaimellakin. Esimerkiksi hakukenttä, siitä avautuvat URL-osoitelistaukset ja osa valikoista ovat jatkossa pyöreäkulmaisempia, millä pyritään ennen kaikkea modernimpaan ulkoasuun, mutta myös parempaan käytettävyyteen esimerkiksi useita välilehtiä samanaikaisesti käytettäessä.
Mobiilipuolella iOS-käyttäjät pääsevät halutessaan kokeilemaan kätevää näytön alalaidassa näkyvää osoitekenttää. Sama testi aloitetaan myös Androidilla lähitulevaisuudessa.
Uudistettu Omnibox-osoitekenttä
Chrome erottui alkuaikoineen edukseen olemalla ensimmäisiä selaimia, joissa hakukenttä sisälsi sekä Google-haun että URL-osoitekentän. Nyt hakua päivitetään älykkäämpään suuntaan siten, että osoite-ehdotusten lisäksi se osaa näyttää vastaisuudessa myös esimerkiksi sään, urheilutuloksen tai muun yksinkertaisen hakutuloksen ilman tarvetta suorittaa hakua loppuun asti.
Osoitekenttä myös ilmoittaa jatkossa, mikäli haettava sivu on jo auki toisella välilehdellä tarjoten samalla pikaisen vaihtoehdon hypätä halutulle välilehdelle yhdellä kosketuksella. Tulevaisuudessa samalla kentällä voi lisäksi hakea Drive-pilvipalveluun tallennettuja tiedostoja Internet-sisällön lisäksi.
Password Manager
Versio 69:n myötä Chrome saa myös oman salasanapalvelunsa. Sen avulla käyttäjät voivat luoda uusia salasanoja, tarkastella selaimen tallentamia salasanoja tai tarkistaa omia maksutietojaan, joita Chromea käyttäessään on tallentanut. Palvelun löytää omaa profiilikuvakettaan klikkaamalla ruudun oikeasta yläkulmasta. Saman valikon alla on muitakin uusia valintoja, kun muun muassa kaikki välilehdet sulkeva valinta ja tilienhallinta-osio on siirretty kätevämmin saataville.
Kustomointimahdollisuuksia
Uusi välilehti -valinta on tähän asti avannut uuden välilehden, jossa on Googlen hakukenttä valkoisella pohjalla. Chrome 69 tarjoaa käyttäjille mahdollisuuden koristaa tausta haluamallaan valokuvalla tai Googlen itsensä luomilla varta vasten suunnitelluilla taustakuvilla. Lisäksi vastaisuudessa myös hakukentän alapuolella mobiiliversiossa näkyviä sivustoja voi nyt muokata mielensä mukaan. Näin esimerkiksi suosikkisivustonsa saa helposti saataville uuden välilehden yhteyteen.
Google Chromen versio 69 on nyt saatavilla sekä tietokoneille että Androidille ja iOS:lle.
Uusimmat
-
21:00
Tutkijat onnistuivat ensimmäistä kertaa näkemään galakseja yhdistävän "kosmisen verkon" hehkun
-
20:54
MTV seuraa Chilen MM-rallia – Teemu Sunisen autosta paljastui merkittävä vika, Esapekka Lapilta uutta tietoa ulosajostaan
-
20:50
Esapekka Lappi korjasi harhaluulon rajusta ulosajostaan – "Ei mennyt lähellekään"
-
20:40
Veikkausliigan suursensaation ennätyksellinen putki katkesi
-
20:31
Rallikuski käveli vaivalloisesti pois ulosajopaikalta – nämä tyrmäävät kuvat kertovat miksi
-
20:15
Hammaslääkäri varoittaa neljästä yleisestä hammaspesuvirheestä
-
20:13
Katalaa tekoälyhuijausta havaittu maailmalla – rikolliset tekeytyneet uhrin lapseksi
-
20:03
Nähdäänkö terveysongelmista kärsinyt Ozzy Osbourne sittenkin vielä kiertueella? Paljasti vuoden 2024 suunnitelmansa
-
20:00
SM-liigan tähtipelaaja törttöili jälleen itselleen ulosajon – tätä kostoretkeä edelsi kyseenalainen tilanne
-
19:53
Kansainvälinen media: Räppäri Tupac Shakurin murhasta tehty pidätys
-
19:45
Aftenposten: Venäjä saattaa valmistella ydinkoetta Pohjoisella jäämerellä
-
19:41
Esapekka Lappi tyrmistyneenä autonromunsa vieressä: "Ei mahdollisuuksia"
-
19:36
Koronan saldoa Suomessa: Kolme miljoonaa rokotetta hukkaan, neljä miljoonaa lahjoituksena köyhempiin maihin
-
19:30
Teemu Pulkkinen palaa jälleen Venäjälle
-
19:14
Ruotsissa puolustusvoimat ryhtyy tukemaan poliisia jengiväkivallan torjunnassa: "Väkivallan aalto vertaansa vailla"
-
19:14
Härski vitsi Ott Tänakin takapuolesta – kammohypyn hurjat voimat paljastaneen virolaistähden pokerinaama petti
-
19:13
Pelastajat hälytettiin auttamaan nuorukainen puusta – turhaan
-
19:12
Niin kaunista! HIFK:n superlupaus kyykytti veskaria – Liiga-uran avausmaali komeaa katsottavaa
-
19:05
Brittijournalisti esittää dokumentissa humalaista naista baarien edustalla – näin sinnikkään ahdistelun kohteeksi haavoittuvassa tilassa oleva voi joutua
-
19:03
Alusvaatemaisuus, militanttiset takit... – näkyvätkö nämä kuumat muoti-ilmiöt pian Suomen katukuvassa? "En hämmästyisi"
-
Lataa lisää