Golftähti venyi huimaan temppuun – ensimmäinen major-voitto ennätystuloksella
Golfin PGA:n mestaruuskilpailuissa Yhdysvaltain Xander Schauffele nappasi voiton kaikkien aikojen pienimmällä major-turnauksen tuloksella. Kyseessä oli Schauffelen ensimmäinen major-turnauksen voitto.
21 alle parin pelannut Schauffele voitti maanmiehensä Bryson DeChambeaun vain yhdellä lyönnillä.
Norjalaisgolffari Viktor Hovland sijoittui kolmanneksi tuloksella 18 alle parin.
Entinen major-turnausten ennätystulos oli 20 alle parin, johon oli päästy aiemmin neljä kertaa.
Turnauksessa kolmanneksi sijoitetun Schauffelen ensimmäinen kierros sivusi myös matalinta kierrostulosta miesten arvoturnausten historiassa.
Tokion olympialaissa kultamitalin napannut Schauffele on aiemmin sijoittunut major-turnauksissa kaksitoista kertaa kymmenen parhaan joukkoon. Edellisestä turnausvoitostakin oli aikaa, sillä ykkössijalle yhdysvaltalaisgolffari oli edellisen kerran päässyt vuoden 2022 Skotlannin avoimissa.
– Siitä on aikaa, kun viimeksi olen voittanut, Schauffele sanoi.
– Tunteet nousivat pintaan, kun putti upposi sisään.
Kentuckyn osavaltion Louisvillessä sijaitsevalta Valhallan golfklubilta Schauffelen matkaan lähti noin 3,3 miljoonan dollarin voittopotti.
Suomen Sami Välimäki karsiutui turnauksesta kahden kierroksen jälkeen.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää