Goldielocks kertaa MTV Uutisille UMK-matkaansa sekä ikävää takaiskua, kun hänelle iski juuri ennen UMK-finaalia kurkunpään tulehdus.
Laulaja-lauluntekijä Goldielocks esiintyy Putouksessa lauantaina 15. helmikuuta. Viikkoa aiemmin laulaja nousi Nokia Arenan lavalle Uuden Musiikin Kilpailun finaalissa, jossa hän sijoittui toiseksi.
Goldielocks kertoo MTV Uutisille, että hänellä on ihana fiilis edellisviikon UMK-finaalista, johon kulminoitui puolen vuoden kova työ.
– Ihmiset ottivat minut niin mahtavasti vastaan. Ei ole tullut jälkikäteen sellaista "hangoveria". Sain niin mahtavan vastaanoton myös finaalin jälkeen ja nyt minulla on tosi inspiroitunut fiilis lähteä eteenpäin, hän iloitsee.
Laulaja sanoo, ettei hänen UMK-kokemuksensa olisi voinut olla parempi. Hän ylistää kilpailun tekijätiimiä ja kertoo, että hänen luovat ideansa otettiin avosylin vastaan.
– UMK on ihan mahtava artistibootcamp. Opit tekemään kaikkien alan ihmisten kanssa töitä ja opit myös itsestäsi paljon, hän sanoo.
Samaan aikaan kilpailu on kuitenkin laulajan mukaan myös melkoinen "painekattila".
– Jos joku miettii, kannattaako hakea mukaan, niin kannattaa, mutta kannattaa myös varautua henkisesti siihen, että se on painekattila. Nopeasti tehdään tosi paljon ja ihmiset kommentoivat. Olet koko kansan edessä estradilla ja se antaa ihmisille alustan kommentoida hyvää ja huonoa.



