Geneven autonäyttely on onnellisesti takanapäin. Onnittelut kaikille paikan päälle ehtineille. Vesa Eskola pohtii 22. näyttelyn kokemuksella, mitä Genevestä jäi mieleen.
Olin ensimmäistä kertaa Geneven autonäyttelyssä keväällä 1994. Maailma oli silloin aika erilainen. Kuvat otettiin filmille, jotka piti kehittää. Tieto piti hakea joko ihmisiltä tai paperilla jaettavista tiedotteista – ja ihmiset lukivat uutisia painetulta paperilta. Ja uutiset olivat aika tavalla erilaisia kuin tänä päivänä.
Sosiaalinen media ja netti rakastavat ilmiöitä, joilla voidaan myydä hetken huumaa – ja autonäyttely, jos mikä, on juuri hetken huuma.
En edes tiedä, kuinka monen toimittajan näin hosuvan eri automerkkien osastoilla selfie-tikun kanssa tekemässä videota. Sisältö niissä kaikissa meni suurinpiirtein näin: ”Olen nyt täällä Geneven autonäyttelyssä, jossa ilmapiiri on täynnä sähinää ja jännitystä. Takanani on uusi bla bla bla, jossa on bla bla bla.” Ja sitten vielä vähän lisää bla blaa blaata.
Tämän kaltaisen videon uutisarvo on oikeasti nolla. Se ei oikeuta olemaan paikalla Genevessä. Paremman jutun olisi voinut tehdä matkustamatta Geneveen ja käyttämällä tästä säästyneen ajan vaikka jutun näkökulman miettimiseen. Lisäksi vielä videon laatu on usein huono, ja auto on niin vääristyneen näköinen, ettei siitä saa mitään tolkkua.
Tämä on sääli, sillä Genevestäkin on mahdollista tehdä uutisia ja sellaisia juttuja, joilla voi tarjota lukijoille sekä katsojille jotain uutta tai ainakin erilaista. Toisaalta, kun lähes kaikki helposti markkinoitava on jo uutisoitu etukäteen ennen näyttelyä, ei näyttelypäiville jää enää paljon kerrottavaa.
Ilmiönä autonäyttelyt ovat edelleen kuitenkin arvossaan, sillä ne peilaavat ajankuvaa paremmin kuin mikään muu autotapahtuma. Tässä poimintoja tämän vuoden näyttelyn annista.
Tekniikka muuttuu nopeasti, ihmiset hitaammin. Nopeat autot kääntävät yhä niin nuorten kuin vähän iäkkäämpien poikien päitä. Ja mitä enemmän moottori murisee, sen parempi. Ei maailmaa pelasteta urheiluautoista luopumalla, mutta jotenkin tämä maailman kahtia jako ja autotehtaiden huonosti peitelty kaksinaismoraali hymyilyttävät. Toisessa päässä puhutaan päästöistä ja niiden vähentämisestä, ja toisessa päässä hehkutetaan 0–100 km/h arvoilla sekä hevosvoimilla. Hyvästä esimerkistä käyvät ja . Jälkimmäinen pitää nyt hallussaan tuotantoautojen nopeusennätystä Nürburgringin Nordschleifella: 6,51.01.
