Game of Thrones -kirjailijalta yllättävä paljastus – sarja jatkuisi vielä pitkään, jos näin tehtäisiin

Tulen ja jään laulu -kirjasarjaan pohjautuva Game of Thrones -televisiosarja jatkuisi, jos se noudattaisi alkuperäisteoksia tarkalleen.

George R.R. Martin, jonka kirjoihin suosittu Game of Thrones -televisiosarja pohjautuu, on sanonut, että sarja jatkuisi, jos se noudattaisi täysin hänen kirjojaan.

Martin oli CNN-toimittaja Anderson Cooperin vieraana suositussa 60 Minutes -keskusteluohjelmassa, jossa hän puhui aiheesta. Martinin toiveissa on saada kirjasarja valmiiksi ennen kuin televisiosarja päättyy. Kirjailijan mukaan ei ole mitään mahdollisuutta, että televisiosarjassa olisi nähty kaikki kirjoissa esiintyneet hahmot.

– Ei ole mitään mahdollisuutta saada mukaan kaikkia sivuhahmoja, kaikkia yksityiskohtia. Sarja on ollut todella uskollinen, jos vertaa 97 prosenttiin kirjojen pohjalta tehtyihin elokuva- ja televisioversioihin. Eikä se voi olla täysin uskollinen. Muuten se jatkuisi vielä viiden tuotantokauden ajan, Martin sanoi.

HBO:n tuottamasta sarjasta uupuu muutamia kirjoille tärkeitä hahmoja. Martin on aikaisemmin ilmaissut olevansa harmissana siitä, että esimerkiksi Lady Stoneheart -nimellä kulkeva hahmo ei ole mukana televisiosarjassa.

Tulen ja jään laulu -kirjasarjaan pohjautuvan Game of Thronesin viimeinen kausi käynnistyi Suomen aikaan maanantaiaamuyöstä.

Game of Thronesin viimeinen tuotantokausi C Morella 15.4. alkaen.

Lähde: Epic Stream

Lue myös:

    Uusimmat