Bayern Münchenin tähtipelaaja Jamal Musiala on saanut syytteet vuoden takaisesta kolarista, jossa hän aiheutti rajulla ylinopeudella vammoja kahdelle henkilölle.
23-vuotias Musiala ajoi TZ-sivuston syyttäjältä saamien tietojen mukaan 13. huhtikuuta 2025 rajua ylinopeutta A8-moottoritietä lähellä Neubibergin kaupunkia Baijerissa.
Musialan vauhti oli 194 kilometriä tunnissa, kun alueella oli 120 kilometrin nopeusrajoitus. Hän oli matkalla tapaamaan äitiään. Kyydissä istui hänen siskonsa.
Musiala törmäsi tehokkaalla Audin RS e-tron GT -autollaan oikealla kaistalla ajaneeseen autoon. Onnettomuudesta seurasi lieviä vammoja vieressä ajaneessa Volkswagenissa olleille 30-vuotiaalle miehelle ja 26-vuotiaalle naiselle.
Rahallista vahinkoa kolarissa syntyi arviolta 200 000 euron verran.
Syytteet Musialalle luettiin tammikuussa 2026, mutta asia tuli julkisuuteen vasta yli vuosi kolarin jälkeen.
Musiala menetti helmikuussa ajokorttinsa vähintään yhdeksäksi kuukaudeksi. Hän sai myös syytteet liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kahdesta vamman aiheuttamisesta.
Musiala on tällä kaudella pelannut Bayernin riveissä 15 ottelua Bundesliigaa ja kuusi ottelua Mestarien liigaa tehden yhteensä kahdeksan maalia. Saksan maajoukkueessa hän on esiintynyt kaikkiaan 40 ottelussa, joissa hän on tehnyt kahdeksan maalia.
Saksassa Vuoden jalkapalloilijaksi vuonna 2022 valittu Musiala edusti nuorisomaajoukkueissa toista kotimaataan Englantia.

