Perjantain kuurosateiden jälkeen luvassa on poutaisempi lauantai, mutta sunnuntaina luvassa on sateita lähes koko maahan.
– Sade, pouta, sade.
Näin tiiviiseen muotoon meteorologi Liisa Rintaniemi sai viikonlopun sään.
Perjantaina on luvassa kuurosateita, mutta lauantaista on näillä näkymin tulossa poutaisin päivä, ja koko maassa on mahdollisuus 20 asteen lämpötiloihin.
– Kuiva päivä puuhailla ulkona ja tehdä pihatöitä.
Sunnuntaina on luvassa sateita liki koko maahan, sillä Suomen päälle on ryömimässä muhkea matalapaine.
Lämpö ei vielä heijastu pintavesiin
Eilen keskiviikkona hellelukemat nousivat huippuunsa Itä-Suomessa, kun Ilomantsin Mekrijärven asemalla mitattiin 30,2 astetta. Samalla 30 asteen raja rikkoutui ensimmäistä kertaa tänä vuonna.
Harvinaisen aikaisin rikkoutunut lämpöennätys ei ihan vielä heijastu pintavesiin, vaikka lämpötilat ovat nousseet viikon aikana parilla asteella.
– Jos lauantaina haluaa käydä dippaamassa vedessä ensimmäistä kertaa, etelässä pintaveden lämpötila pyöristyy Tuusulanjärvessä jo noin 16 asteeseen.
MTV:n meteorologien kesäbingossakin alkaa pikku hiljaa olla rivit täynnä, mutta muutama ruutu vielä uupuu. Bingoruudukot ovat täyttyneet katsojien lähettämien sääkuvien ja ‑videoiden perusteella.
Oman sääkuvasi tai -videosi voit lähettää osoitteeseen: mtvuutiset.fi/saakuvat
