Ford tekemässä 820 miljoonan euron tappiot Euroopassa vuonna 2012

Ford on kertonut odottavansa Euroopan-markkinoilta tänä vuonna noin 820 miljoonan euron tappioita. Toimitusjohtaja Alan Mulallyn mukaan yhtiö ei kuitenkaan aio sulkea tehtaita.

Mulallyn mukaan tappiot johtuvat markkinoiden kovasta kilpailusta, jonka yhtiö odottaa jatkuvan sellaisenaan toistaiseksi.

Autonvalmistusalan analyytikot ovat kehottaneet Fordia vähentämään tuotantoa välittömästi, mutta Mulallyn mukaan yhdenkään Fordin viiden eurooppalaisen tehtaan sulkeminen ei ole suunnitteilla. Muihin toimenpiteisiin Mulally kertoo Fordin jo ryhtyneen.

Fordin liikevaihto kutistui Euroopassa 57 prosentilla yhtiön tilikauden toisella neljänneksellä.

Alun perin Ford uskoi koko organisaation liikevoiton yltävän tänä vuonna viimevuotiseen reiluun seitsemään miljardiin euroon, mutta se vaikuttaa nyt epätodennäköiseltä.

Autocar / Teknari

Lue myös:

    Uusimmat