Final Destination - Viimeinen määränpää

.

Teineillä ei mene hyvin uudessa teinikauhupläjäyksessä nimeltä Final Destination - Viimeinen määränpää. Kuolema nimittäin korjaa satoa armoa antamatta ja aikataulusta tinkimättä. Tarina alkaa siitä, kun Alex Browning tekee lähtöä luokkamatkalle Pariisiin. Hänellä on matkasta muutamia ikäviä aavistuksia, mutta istuessaan vihdoin lentokoneessa hän näkee karmean ja todentuntuisen näyn, jossa kone murskautuu nousussa täydellisesti ja surmaa melkein koko luokan. Näystään paniikkiin joutuva Alex ryntää ulos koneesta muutamat luokkatoverit kintereillään. Näky toteutuu hetken kuluttua. Mutta valitettavasti kuolema ei jätä rauhaan koneesta poistuneita nuoria, sillä he ovat vain hetkeksi onnistuneet horjuttamaan korkeammissa käsissä olevaa kohtaloa.

Jo heti alussa huomaa, ettei käsikirjoitus anna aihetta hurraamiseen. Dialogi on auttamattoman kömpelöä ja ärsyttävän selittävää. Se on kuin muistutus siitä, miten valmiiksi pureskeltuna amerikkalaiselle nuorisolle on tarinat tarjottava: katsojan oman mielikuvituksen varaan ei jätetä mitään. Kaikesta huolimatta ensimmäiset puoli tuntia toimivat hyvän alkuideansa varassa. Alexin karmea visio lentoturmasta on toteutettu virtana välähdyksenomaisia ja sekasortoisia kuvia. Sellaisen näyn jälkeen itse kukin haluaisi poistua koneesta. Alun jälkeen alkaakin sitten pahasti mättää. Lopputuloksen olisi voinut olettaa olevan kekseliäämpi, kun asialla ovat kuitenkin samat tekijät, jotka ovat kunnostautuneet mm. kulttisarja Salaisten kansioiden käsikirjoittajina. Final Destinationissa on kuitenkin päädytty samaan jähmeään muottiin kuin muissakin teinikauhutekeleissä: luvassa on säikyttelyä, viattomien vainoa ja yliluonnollisia elementtejä. Tässä elokuvassa ei tosin ole sitä yhtä uhkaavaa pahaa, joka ajaisi nuoria takaa. Uhkana on tällä kertaa itse ennaltamäärätty kohtalo, jota huijaamalla ei voi ostaa itselleen parempaa tulevaisuutta. Mikä vain voi tappaa, jos oma vuoro osuu kohdalle. Jännitteiden rakentamisen sijasta on päädytty raakoihin kuolemiin, joissa veitset lentelevät ristiinnaulaten uhrinsa tai metalliesineet sirkkelöivät päitä irti - kuin kunnon splattereissa konsanaan.

Koska elokuvan tekijät ovat vannoutuneita kauhufriikkejä, sisäpiirin vitsinä henkilöhahmot ovat saaneet genreen viittaavia nimiä. Sukunimistä löytyy Browning ja Hitchcock, ja Valerie Lewton on äänneasultaan sama kuin Val Luten, Cat Peoplen ja Walk of the Zombien tekijä. Roolihahmot ovat ovat genren sereotypioita: on itsevarma kovis, luokan yksinäinen musta lammas, vahva naisopettaja, jonka kauheat tapahtumat murtavat henkisesti, on tarinan nynnerö ja nokkela avainhenkilö. Eikä kukaan heistä ole tippaakaan kiinnostava. Pikkuroolissa, jonkinlaisena kuoleman ruumiillistumana, nähdään pelottelun ammattilainen Tony Todd, joka on hyytänyt katsojia mm. Candymanissa ja Night of the Living Deadissa.

Näkyjen ja todellisuuden kohtaamisesta olisi kyllä voinut saada aikaan paljon nokkelamman keitoksen. Musiikkia ja äänitehosteita on käytetty niin mielikuvituksettomasti, että tarinassa pysyisi vaivattomasti kärryillä, vaikka pitäisi silmänsä kiinni ja keskittyisi kuuntelemaan pelkkää kliseistä äänimaailmaa. Elokuva tietysti loppuu niin, että jatko-osaa sopii odotella teattereihin tuotapikaa.

Teksti: Minna Karila
Kuvat: FS Film