Brasilialainen balettitanssija Felipe Domingos muutti Suomeen tehdäkseen töitä Kansallisbaletissa. Pian kuitenkin koreografi jätti hänet ulos esityksestä, koska Domingos ei ihonvärinsä vuoksi sulautunut muiden esiintyjien joukkoon.
23-vuotias Felipe Domingos muutti Suomeen elokuussa 2018 ja aloitti työt tanssijana Kansallisbaletissa. Hän harjoitteli tuttuun tapaan tulevaan näytökseen, jossa hänen oli määrä tanssia tuuratakseen loukkaantunutta tanssijaa.
Esityksen koreografi otti Domingosin kuitenkin yllättäen sivuun kertoakseen, että mies ei voikaan esiintyä baletissa. Syynä oli Domingosin tumma ihonväri.
– Hän otti minut sivuun ja sanoi, että olen lahjakas, mutta en vielä ollut valmis tähän teokseen, Domingos kertoo.
– Tämän jälkeen koreografi sanoi, että hän haluaa yhtenäisyyttä tähän osaan baletissa ja että kiinnitän liikaa huomiota ihonvärini vuoksi. Hän halusi kaikkien näyttävän suunnilleen samalta.
Domingos ei ollut koskaan aiemmin kokenut vastaavaa. Hän ei voinut ymmärtää, mitä juuri tapahtui tai miten asiaan olisi pitänyt suhtautua.
– Se, että lavalle pääsyn esteenä on ihonväri, johon ei itse voi vaikuttaa, on todella surullista.
Lue myös: Yhdenvertaisuusvaltuutettu on tehnyt kyselyn afrikkalaistaustaisille suomalaisille heidän kokemastaan rasismista Suomessa
Anteeksipyyntökirje: "En ole rasisti"
Tapauksen jälkeen Domingos ilmoitti tapahtuneesta ohjaajalle. Pian koreografi antoikin tanssijalle anteeksipyyntökirjeen. Kirjeessä koreografi pahoitteli sanomaansa ja kertoi, ettei ole rasisti.
– Aluksi ajattelin, ettei kyseessä ole iso asia ja että ihmiset tekevät virheitä. Nyt kun aikaa on kulunut, ajattelen asiasta toisin.
Domingos ei tiedä, miksi koreografi halusi kirjoittaa kirjeen. Kirjeen kirjoittaminen ei muuttaisi tapahtunutta.

