Facebook paljasti uuden Messenger-uudistuksen

– Tänään teemme jotain erilaista: puhumme seuraavan 10 vuoden suunnitelmistamme, totesi Facebookin perustaja Mark Zuckerberg noustuaan Facebookin F8-kehittäjäkonferenssin avajaistilaisuuden lavalle.

Zuckerberg aloitti puhumalla maailman muuttamisesta Facebookin uusien tuotepaljastusten sijaan.

– Me Facebookilla olemme edustaneet avoimuutta ja yhteydenpitoa, mutta kun kuljen maailmalla näen esimerkkejä maailman kääntymisestä joillakin alueilla toiseen suuntaan – kohti sulkeutumista, kauppasaartoja ja esimerkiksi internetin sulkemista, totesi Zuckerberg.

Facebook aikoo kuitenkin jatkaa valitsemallaan tiellä.

– Meidän tekemämme työ on tärkeämpää kuin se on koskaan aiemmin ollut.”

Messengerin ja Facebookin omistaman WhatsAppin kautta lähetetään jo päivittäin 60 miljardia viestiä verrattuna globaaliin noin 20 miljardiin päivittäiseen perinteiseen tekstiviestiin.

Nyt Messengeriin, jolla on yli 900 miljoonaa aktiivista kuukausikäyttäjää, Facebook tuo jatkossa lisää myös viestintää yritysten kanssa. Kyse on niin sanotuista boteista, automatisoiduista palveluista, jotka toimivat keskustelun omaisesti. Zuckerberg esitteli muun muassa keskustelevaa CNN:n uutispalvelua sekä kukkien tilauspalvelua ensimmäisinä esimerkkeinä Messenger Platform -alustan ensimmäisistä tulokkaista.

Keskustelupalveluihin tulevat botit ovat tällä hetkellä teknologia-alan hype-käyrän huipulla. Facebookin ohella botit toimivat jo esimerkiksi Kikissä, Telegramissa sekä yritysviestinnän Slackissa. Pidemmältä ajalta palvelujen tuonti osaksi keskustelusovelluksia on trendinä tuttu jo Aasiasta, LINEstä sekä Kiinaa hallitsevasta WeChatista. Myös Microsoft käytti hiljattain valtaosan oman Build-kehittäjäkonferenssinsa avajaisesityksestä bottien rakennustyökalujen esittelyyn.

Messenger-bottien ohella toinen merkittävä panostusalue Facebookille ovat live-videot. Facebook toi hiljattain mahdollisuuden julkaista live-videoita sovellukseensa ja on tuonut videoita esiin näkyvästi palvelussa. Uusi avaus on oma videovälilehtensä, joka kokoaa videoita yhteen paikkaan Facebook-sovelluksessa.

Lisäksi Facebook avaa Live APIn kehittäjille. F8-lavalle Zuckerbergin kaveriksi lennähtikin DJI:n drone-lennokki, joka lähetti live-videokuvaa Facebookiin.

Se, milloin Facebookin nyt esittelemät uudistukset, kuten Messenger-botit, todella nähdään täällä Suomessakin asti, on kysymysmerkki. MonestiFacebookin esiteltyä uusia asioita, on se tuonut ne aluksi tarjolle vain Yhdysvalloissa tai muutamilla valituilla markkinoilla. Esimerkiksi viimeaikaisista Messengerin uudistuksista Uber-kyydin tilaus keskusteluista onnistuu vasta Yhdysvalloissa kuin myös Facebookin tuore Notify-ilmoitussovellus on tarjolla vain jenkkiyleisölle.

Lisäksi vahvasti tekstiperustaisten bottien marssia Suomeen vaikeuttavat vielä pieni kielialue sekä suomen kielen vaikeus. Esimerkiksi Applen Siriäkin saatiin suomeksi odotella vuosia.

Aivan viime aikoina Facebook on ollut otsikoissa muun muassa luvuista, jotka kertovat henkilökohtaisten päivitysten jaon palvelussa olevan laskussa. Facebookin käyttäjämäärä sekä käyttö on kuitenkin ollut yhä jatkuvassa kasvussa useita vuosia pinnalla olleista epäilyistä huolimatta.

Facebookille on kuitenkin kasvamassa vakavimmin otettava haastaja ehkä koko sen historiassa. Facebookille monet tärkeät kehityskohteet ovatkin nyt kilpailua Snapchatia vastaan. Toisin kuin Instagramin ja WhatsAppin, Facebook epäonnistui ostamaan Snapchatin, josta on sittemmin kasvanut yhä varteenotettavampi vaihtoehto Facebookin hegemonialle mobiilina ajantappo- ja viestintäsovelluksena. Facebook on apinoinut viime aikoina jippoja Messengeriin Snapchatista.

Merkittävä muutos Facebookissa viime ajoilta on myös uusien reaktioiden ilmestyminen pelkän tykkäyksen rinnalle helmikuussa.

Lue myös:

    Uusimmat