Jorma Pulkkinen muistelee lämmöllä yhteisiä kokemuksiaan edesmenneen moottoriurheilusuuruuden Leo Kinnusen kanssa.
Ensimmäisenä suomalaisena F1-sarjassa vuonna 1974 ajanut Kinnunen menehtyi keskiviikkona pitkäaikaisen sairauden uuvuttamana 73-vuotiaana. Vaikka Kinnunen niitti eniten mainetta rata-autoilun puolella, hänet muistetaan hyvin myös rallipoluilta.
Pulkkinen oli keskeisessä roolissa Kinnusen ralliaikojen legendaarisimmassa tarinassa, eikä häneltä mene kauaa, kun hän aloittaa muistelot vuoden 1977 Jyväskylän Suurajoista. Kinnusen kartturina tuolloin toiminut Pulkkinen koki kauhunhetkiä istuessaan kaksikon Porschen takaluukussa.
– Jouduin kaasuttamaan autoa takaluukusta, kun kaasuvaijeri meni poikki. Kyösti Hämäläinen tuli kovaa vauhtia meidän päälle takaa. Hän tuli hypystä maahan toisella etupyörällä, käänsi heti ojaan, ajoi sitä kautta takaisin tielle ja voitti vielä koko suurajot, Pulkkinen muistelee hurjaa läheltä piti -tilannetta MTV Sportille.
– Tapasin Kyöstin muuten tänään ja kiitin häntä kädestä pitäen taas kerran, monennenkohan kerran, että pelastit minun henkeni, useista juontotöistäänkin tunnettu Pulkkinen naureskelee.
Kyseiset Suurajot jäivät Kinnusen ja Pulkkisen viimeiseksi yhteiseksi rallikokemukseksi.
– Seurasin kuitenkin "Leksan" hommia tarkasti vuosien saatossa ja kävin auttamassa myös formuloissa. Kaveruus jatkui.
"Ajoi paremmin kuin kukaan muu"
Pulkkinen ja Kinnunen tutustuivat toisiinsa jo nuoruusvuosinaan, mutta yhteiset rallikokemukset saivat alkunsa 60-luvulla. Pulkkinen, 77, muistaa varsinkin erään Pohjola-rallin, jossa kaksikko kaasutteli Volvollaan voittoon kuuden minuutin erolla Simo Lampiseen.
– Se oli Leo Kinnusen taidonnäytteitä, kuten moni muukin kilpailu. 
Pulkkinen ei säästele ylisanoja kuvaillessaan Kinnusen taitoja ratin takana.
– Hän ajoi paremmin kuin kukaan muu, hän oli aivan ylivoimainen kuski kehenkään verrattuna. Olen istunut monien muiden hyvien kuskien kyydissä monet kilpailut, mutta kun Leo Kinnunen lähti vetämään ratakuljettajan luonteella rallia, niin katse oli pitkälle ja ratin liikkeet olivat pieniä ja loivia, juuri sopivia, Pulkkinen muistelee lämmöllä.
Kinnusen ujo luonne esti Pulkkisen mielestä suomalaistaiturin kansainvälisen tähteyden.
– Hän ei myöskään oikein oppinut englannin kieltä koskaan, jotta olisi pärjännyt tallipomojen kanssa. Se oli ongelma kansainvälisesti ajateltuna. Hän ei ollut lehdistön suuri suosikki. Leksa olisi voinut avautua enemmän, Pulkkinen toteaa.
– Hän oli ujo, mutta mukava kaveri, kaikkien ystävä. Hänen ei tarvinnut säheltää ja kehua olevansa maailman paras – hän oli paras, ilman että tarvitsi sanoa, Pulkkinen summaa.