F1-kuskit muuttuivat perhetuttavista vihollisiksi – huhu tallikaveruudesta nostaa päätään: "Päätös ei ole minun"

Keskenään varsin viileissä väleissä olleet ranskalaiskuljettajat Esteban Ocon ja Pierre Gasly mahtuvat tarvittaessa saman katon alle F1-sarjassa. Ocon kertoo kuitenkin esittäneensä Alpine-tiimilleen aivan eri toiveen tallikaveristaan.

Ocon on toistaiseksi ilman tallikaveria tulevalle kaudelle, kun Fernando Alonso teki kesätauon alkaessa äkkiliikkeen ja ilmoitti siirrostaan Aston Martinille. Korvaajaksi nimetty kuskilupaus Oscar Piastri sen sijaan kieltäytyi ajamasta Alpinella. Tilannetta ratkotaan parhaillaan Kansainvälisen autoliiton FIA:n sopimustuomioistuimessa.

Yhdeksi vaihtoehdoksi Oconin rinnalle on noussut Red Bull -leiriin kuuluvalla AlphaTaurilla urakehityksessään jämähtänyt Pierre Gasly, joka voisi ranskalaiskuskina olla potentiaalinen ehdokas.

Ocon ja Gasly ovat molemmat vuonna 1996 syntynyttä ikäluokkaa ja perhetuttuja 7–8-vuotiaasta lähtien. Kaksikon välit eivät kuitenkaan ole olleet kaikkein lämpimimmät. Oconia tallikaveruus ei hänen sanojensa mukaan haittaisi.

– Meillä sujuu hyvin. Kunnioitamme toisiamme. Luulen, että se on tärkein asia, Ocon kommentoi Motorsport.comille.

Juttu jatkuu videon alla. 

Ocon kertoo jopa Gaslyn moottoriurheilu-uran alkaneen hetkestä, jolloin jalkapalloa harrastanut poika pääsi kokeilemaan hänen karting-autoaan perheiden tavattua toisensa radalla. Kasvaessaan he alkoivat kuitenkin pitää toisiaan kovimpina kilpakumppaneina.

– Ei sillä ole loppujen lopuksi väliä, kuka minun vierelläni on, Ocon kommentoi, mutta jatkaa sitten:

– Päätös ei ole minun, mutta tekisin erittäin mielelläni töitä Mickin (Schumacher) kanssa. Hän on hyvä ystäväni. Se on kuitenkin tiimin päätös, ei minun.

Gasly vakuuttaa olevansa yhä sitoutunut AlphaTaurilla ajamiseen, joten hän ei ottanut kantaa spekulaatioon.

– Minulla ei oikeastaan ole nyt kommentoitavaa siihen. Keskityn tekemään parasta mahdollista työtä tänä viikonloppuna, Gasly sanoi Belgian GP:n yhteydessä.

– Minulla on sopimus, ja kaikki tietävät, että minut on ilmoitettu ensi vuodeksi AlphaTaurin kuskiksi, hän tiivisti.

Lue myös:

    Uusimmat