Mainos

Ex-työministeri Lindströmin viimeinen kolumni: Semmoinen reissu

6.6 oli Normandian maihinnousun 75-vuotispäivä. Samana päivänä tapahtui muutakin, kirjoittaa entinen työministeri Jari Lindström MTV:n kolumnissaan. 

Sipilän hallitus ennätti, Sipilän omasta eroilmoituksesta huolimatta, saavuttaa hallituskauden pituudessa suomenennätyksen. 1470 päivää on pisin hallituskausi Suomen poliittisessa historiassa.

Olin Sipilän hallituksen oikeusministerinä noin kaksi vuotta ja työministerinä koko hallituskauden. Pesti oli varsin monimuotoinen. Jos muutamalla sanalla kauttani kuvailisin, niin mieleeni nousee yhtäältä sanat raskas, haastava, stressaava, mutta toisaalta pesti oli mielenkiintoinen ja unohtumaton.

Monesti sanotaan, että ”päivääkään en vaihtaisi pois”. Minä vaihtaisin. Oli nimittäin sellaisiakin päiviä, jotka olisin vaihtanut tai joina olisin ollut mieluummin jossain muualla.

Hallituskauden aikana tapahtui valtavasti asioita. Erityisesti työministerin tontilla, johon tässä kirjoituksessani keskityn.

Kiky-sopimuksen vääntäminen vei puolitoista vuotta. Se tarkoitti noin sataa erilaista kokousta tai palaveria erilaisissa kokoonpanoissa. Kiky aiheutti toritapahtumia ja vei osin luottamusta AY-liikkeen ja hallituksen väliltä.

Tätä epäluottamusta lisäsivät lukuisat hallituksen työelämään liittyvät lainsäädäntöhankkeet. Jopa niin paljon, että tuntui siltä, että kaikelle sanottiin EI, ennen kuin mitään esitystä oli edes annettu.

Pyydettiin jopa vetämään pois esityksiä, joita ei oltu edes annettu! Vasemmisto-oppositio ”kunnostautui” tässä harrastuksessa erityisesti.

Olen sitä mieltä, että aivan hallituskauden alusta asti suhde AY-liikkeeseen lähti väärille urille. En osaa sanoa, olisiko tuota voitu ylipäätään välttää mitenkään, koska hallituksen kokoonpano oli joidenkin mielestä jo lähtökohdiltaan liian ”porvarillinen”.

Alusta asti kerrottiin tarinaa, että ”Sipilän hallituksessa ei ole työmarkkinaosaamista.” Ehkä niin. Koin kuitenkin itse oman osaamiseni olleen juuri siinä, että osasin ”haistaa” sen, miten ay-liike mahdollisesti reagoisi tuleviin esityksiin.

Sain tehdä töitä hallituksessa sen eteen, että minua kuunneltaisiin.

Puolustin koko hallituskauden yleissitovuutta ja myös hallitusohjelmaan kirjattua ulkomaisen työvoiman tarveharkintaa. Eli tietyllä tavalla AY-liikkeelle fundamentteja asioita, ainakin tuon yleissitovuuden osalta.

Jos olisin antanut periksi, niin minähän sitä olisin saanut selittää ja olla syypää jopa merkittäville työtaistelutoimille. Juu, eipä kestä kiitellä. (Tämä oli sitten sarkasmia tai ainakin yritys siihen suuntaan)

Ministerin tehtävä on viedä eteenpäin hallituksen yhdessä päättämiä asioita, myös itselle ja omalle puolueelle vaikeita. Monesti tuli kuitenkin sellainen olo, että: ”Ai? Tämä on minun keksimäni asia ja minun esitykseni.”

Tästä päästäänkin kätevästi aktiivimalliin. Moni on autuaasti unohtanut sen kehyksen, missä ja miksi aktiivimalli syntyi.

Aktiivimalli syntyi siitä tarpeesta, että haluttiin ihmisten ottavan vastaan, sen hetkistä tilannetta paremmin, myös lyhyitä työsuhteita. Kolmikantaisesta työryhmästä, jota veti valtiosihteeri Martti Hetemäki, kehitettiin monesta eri vaihtoehdosta aktiivimalli.

Se syntyi siis kolmikantaisesta valmistelusta. Se oli myös osa ns. kymppilistaa, jossa oli monia AY-liikkeelle tärkeitä asioita. Kuten esim. pelisäännöt 0-sopimuksiin, eläketuki pitkäaikaistyöttömillle (Lex Lindström) ja sovitellun päivärahan maksatuksen järkeistäminen.

Tuo lista oli hallituksen ajattelussa sellainen, että sen kaikki toimet pannaan toimeen. Kaikki. Ei yhtä ilman toista. Tämä myös järjestöille kerrottiin.

Aktiivimalliin jäi alusta asti valuvika, jonka toin esille heti kuultuani millainen tämä ajateltu malli on. Minun ei olisi pitänyt sitä koskaan hyväksyä sellaisena. Siinä tein ison virheen.

Aktiivimalli toi aivan uusia kierroksia keskusteluun sekä eduskunnassa että kansalaisisten parissa. Moni kuitenkin unohtaa, että aktiivimalli meni aluksi aivan heittämällä läpi, ilman mitään kritiikkiä, eduskunnan lähetekeskustelussa.

Se meni täysin ”längistä” sekä AY-liikkeellä että oppositiolla. Vasta toimittaja Teemu Muhosen lehtijuttu ja kansalaisaloite herätti poliitikot. Ja kyllä he sitten heräsivätkin!

Äänestäjän pelko kun on viisauden alku.

Palautekeskustelu olikin sitten aivan oma humppansa. Sehän ajoitettiin alun perin perjantaille ja minä en ollut paikalla. Tosin, en ollut edes esittelevä ministeri, joka hänkään ei ollut paikalla.

Siitä oppositio suivaantui.

Niinpä asia siirrettiin opposition esityksestä seuraavalla viikolle ja saimme sosiaali-ja terveysministeri Pirkko Mattilan kanssa ottaa ”löylyt” vastaan aitiosta käsin.

Kiitos vaan löylynheitosta, oppositio.

Annoin kasvot aktiivimallille, joten syntipukin rooli lankesi siinä samalla ikään kuin kaupanpäällisiksi. Mistään muusta en saanut ihmisiltä niin paljoa negatiivista palautetta kuin aktiivimallista.

Ymmärrettävästi.

Kun paikallinen sopiminen ei edennyt Suomen Yrittäjien ja Kokoomuksen haluamalla tavalla, niin piti keksiä jotain ”tilalle”.

Silloin nousi esille alle 30-vuotiaiden määräaikaisuuden perusteiden muuttaminen ja irtisanomisen helpottaminen pienissä yrityksissä. Ensimmäisestä luovuttiin aika nopeasti, kun huomasimme sen hyötyjen olevan olemattomat haittoihin ja ongelmiin (mm.perustuslaki) nähden.

Jäljelle jäi irtisanomisen helpottaminen pienissä yrityksissä.

Siitä nousi, asian kokoon nähden, aivan järjetön mekkala! Itse asia ei olisi, näin väitän, yksittäisenä asiana ollut suuren suuri.

Mutta kun se tuli kikyjen, aktiivimallin ja kaiken muun päälle, niin se katkaisi ”kamelin selän”.

”Ei enää mitään uusia esityksiä Sipilän hallitukselta!” Ja sitten tuli tämä.

En tullut enää valituksi eduskuntaan kevään vaaleissa. Se ei ollut minulle millään lailla yllätys. Kaiken vaalikaudella tapahtuneen jälkeen, vaikeine päätöksineen työministerin tontilla, maahanmuuttokriisi, perussuomalaisten eduskuntaryhmän hajoaminen sekä Sinisiin liittyminen ja Sinisten perustaminen olivat syitä putoamiselleni eduskunnasta.

Kaduttaako tehty? Ei kaduta. En ole suhtautunut milloinkaan politiikkaan elämänurana, vain yhtenä työnä ja vaiheena elämässä.

Tein virheitä ministerinä. Jälkiviisaana tekisin joitain asioita toisin. Mutta en muuttaisi talouden ja työllisyyden isoon kuvaan ja siihen liittyviä välttämättömiä päätöksiä.

Olen ylpeä monista saavutuksista, joita hallituskaudella syntyi. Oli syy nyt sitten maailmantalouden vetoapu, EKP:n politiikka tai hallituksen omat toimet. Niistä kaikista johtuen saavutimme kuitenkin yli 72%:n työllisyysasteen.

Kokemuksena pidän kulunutta neljää vuotta kaikesta huolimatta hienona ja merkityksellisenä. Sitä kokemusta ei kukaan saa minulta pois.

Nyt on muiden aika tehdä parhaansa isänmaan hyväksi. Kuten esimerkiksi löytää toimivat keinot työllisyysasteen nostamiseen tai sen mahdollistamiseen. Hallitushan luo edellytyksiä, ei työpaikkoja. Se on yritysten tehtävä, jos niille tilausta näkevät.

Seuraajalleni Timo Harakalle toivotan jaksamista, viisautta, onnea ja ennen kaikkea rohkeutta. Rohkeutta tehdä myös sellaisia päätöksiä, joilla oma ja puolueen kannatus saattavat vaarantua, mutta joita Suomi kipeästi tarvitsee. Ja viittaan myös niihin asioihin, joista kolmikanta ei pääse yksimielisyyteen.

Ennustan nimittäin: Jos päätöksiä ei uskalla tehdä, jää 75% työllisyysaste tavoittamatta.

Enempää en ryhdy tässä ”mestaroimaan”, koska katsomostahan ne parhaat neuvot tulevat.

Tämä on viimeinen kolumnini MTV Uutisten Nettivieraana. En ole enää julkisuuden henkilö, vaan yksityinen kansalainen, entinen ministeri. Kiitän kaikkia lukijoita ja Maikkaria mahdollisuudesta kirjoittaa ajatuksiani tällä alustalla.

Joku sanoi minulle kun aloitin ministerinä, että ”Nauti nyt, ensimmäinen päivä ministerinä on paras”. Hän oli väärässä.

Viimeinen päivä oli paras. Kiitos ja anteeksi. 

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja