Ex-tutkinnanjohtajalle huomautus Ulvilan tutkintaan puuttumisesta

Rikoskomisario Juha Joutsenlahti on saanut kirjallisen huomautuksen poliisipäälliköltä Ulvilan henkirikoksen tutkinnan kommentoinnista.

Hän kommentoi tutkintaa tammikuussa 2010 tiedotusvälineille siitä huolimatta, että hän ei ollut enää jutun tutkinnanjohtaja. Lisäksi hän aloitti omat tutkimuksensa asiassa.

Satakunnan poliisipäällikön Timo Vuolan mukaan Joutsenlahti toimi varomattomasti. Rikosasian tutkinnasta saa poliisin sääntöjen mukaan tiedottaa ainoastaan asian senhetkinen tutkinnanjohtaja tai hänen esimihensä.

- Entisen tutkinnajohtajan ei pidä missään nimessä ottaa kantaa tutkintaan, Vuola toteaa.

Joutsenlahti siirrettiin keväällä komisarioksi valvonnan ja hälytystoiminnan puolelle. Vuolan mukaan siirron taustalla oli Porin poliisin pahasti tulehtunut henkilöstöpoliittinen tilanne.

Juha Joutsenlahti kutsuttiin Ulvilan murhaoikeudenkäyntiin puolustuksen todistajaksi, sillä hän uskoo yhä murhasta syytetyn lesken syyttömyyteen. Hän myös oli eri mieltä todisteiden painoarvosta syyttäjän kanssa. Oikeudessa hän esitti kriittisiä kommentteja jutun myöhemmästä esitutkinnasta.

Huomautus liittyy kuitenkin ainoastaan Joutsenlahden talvella 2010 esittämiin näkemyksiin sekä omiin tutkimuksiin, Vuola täsmentää.

- Hänelle ei koidu tästä enempää seuraamuksia, sillä huomautus on itsessään jo seuraamus. Hänen virkapaikkansa on siirretty muualle jo aiemmin, eli siirto ei sinänsä liity huomautukseen.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat