Ex-taikuri Iiro Seppänen kihloihin! Kosi rakastaan Richard Bransonin yksityissaarella

Taikurina tunnetuksi tullut Iiro Seppänen on mennyt kihloihin. Seppänen kosi naisystäväänsä miljardööri Richard Bransonin luksussaarella. 

Taikuri Iiro Seppänen on kihlannut rakkaansa. Seppänen kertoi Instagramissa kosineensa tyttöystäväänsä ja saaneensa myöntävän vastauksen. Pariskunta lomailee parhaillaan Brittiläisillä Neitsytsaarilla sijaistevalla Neckerin saarella, jonka omistaa levy-yhtiömoguli Richard Branson.

Seppäsen kuvien perusteella Richard Branson on ollut itsekin paikan päällä omistamallaan saarella ja muun muassa pelannut shakkia Seppäsen kanssa. 

Seppänen kertoi Hjallis Harkimon luotsaamassa ohjelmassa viime keväänä, että hänen naisystävällään on entisestä suhteesta jälkikasvua. 

– Tyttöystävälläni on lapsia kolme, Seppänen paljasti Hjallikselle.

Hjallis kysyi suoraan, aikooko Seppänen hankkia yhteisiä lapsia naisystävänsä kanssa.

– En ole päässyt noin pitkälle vielä asioissa. Minua kymmenen vuotta nuoremmat perustavat perheitä. Olen aina nähnyt sen niin, että se olisi ollut uhraus uraltani.

Seppänen kertoi MTV.fille tuolloin myös asumisjärjestelyistään.

– Tyttöystäväni asuu Kapkaupungissa. Minun tavarani ovat varastossa Los Angelesissa. Asun käytännössä hotellissa, mutta elämäni tavaroiden osalta on varastossa, Seppänen nauroi.

Lue myös:

    Uusimmat