EU huolissaan väitteistä verilöylystä Jeninissä

EU on huolissaan mahdollisesta joukkosurmasta Jeninin pakolaisleirillä. EU myös tuomitsee eilisen Jerusalemin pommi-iskun.

EU sanoo tänään julkistetussa lausunnossa, että tieto mahdollisesta palestiinalaisten joukkosurmasta Jeninin pakolaisleirissä on hyvin huolestuttava. Palestiinalaiset syyttävät Israelin armeijan surmanneen leirillä jopa 900 palestiinalaista, jotka olisi haudattu joukkohautaan. Israel kiistää tiedon.

Jeninin pakolaisleirillä on saattanut tapahtua joukkosurma.

Israelin armeijan kenraali kertoi eilen, että Jeninissä on kuollut satoja, mutta pian armeija kuitenkin korjasi tietoa ja sanoi, että kyse oli kuolleista ja loukkaantuneista yhteensä. Palestiinalaisen ministerin Ziad Abu Zayyad mukaan verilöyly on tapahtunut ja Israel taktikoi sekä pitkitti vetäytymistä saadakseen piilotettua ruumiit. Israelin puolustusvoimien, IDF:n tiedottaja Moshe Fogel sanoo, että palestiinalaiset valehtelevat ja kuvittelevat, että kun mieletöntä asiaa toistetaan tarpeeksi useasti, ihmiset alkavat uskoa sen olevan totta.

Tämänhetkisen EU-puheenjohtajamaan Espanjan antamassa lausunnossa todetaan, että mikäli tieto pitää paikkansa, tapauksella on hyvin vakavia seurauksia. Lausunnossa tuomittiin myös Jerusalemissa eilen tapahtunut itsemurhaisku.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat