EU aloittamassa tutkinnan Applen toiminnasta – taustalla Spotifyn valitus

Euroopan komission kilpailuviranomainen on aloittamassa tutkinnan Applen toiminnasta, raportoi Financial Times. Taustalla on Spotifyn Applesta komissiolle maaliskuun puolivälissä jättämä valitus.

”Harkittuaan valitusta sekä haastateltuaan asiakkaita, kilpailijoita ja muita markkinatoimijoita, EU-komission kilpailuviranomainen on päättänyt aloittaa virallisen kilpailunrajoittamistutkinnan Applen toiminnasta, kertovat kolme asian tuntevaa ihmistä”, raportoi Financial Times.

Apple tai Spotify eivät kommentoineet asiaa Financial Timesille. EU:n on määrä kertoa tutkintansa aloittamisesta tulevien viikkojen aikana.

EU-komissio voi tutkinnan lopputuloksena määrätä Applen mahdollisesti muuttamaan toimintaansa sekä lätkäistä tuntuvat sakot, jotka voivat kohota jopa 10 prosenttiin sen maailmanlaajuisesta liikevaihdosta. Tosin, kymmeniin miljardeihin yltävää sakkoa tuskin tässäkään tapauksessa nähdään. Pienemmät seuraamukset voivat kuitenkin olla mahdollisia. EU-komissio on esimerkiksi kolmessa erillisessä tapauksessa määrännyt Googlelle viime vuosina yhteensä 8 miljardiin euroon kohoavat sakot.

Spotifyn mukaan Applen toiminta on haitannut reilun kilpailun toteutumista markkinoilla. Spotify kilpailee Apple Music -palvelun kanssa.

”Viime vuosina Apple on esitellyt sääntöjä App Storeen, jotka tarkoituksellisesti rajoittavat valinnanmahdollisuuksia ja vähentävät innovaatioita käyttäjäkokemuksen kärsiessä – käytännössä toimien sekä pelaajana että tuomarina tarkoituksellisesti asettaen muut sovelluskehittäjät heikompaan asemaan”, kirjoitti Spotifyn perustaja ja toimitusjohtaja Daniel Ek valituksen jättämisen yhteydessä.

Spotifyn mukaan teoriassa Applen kaksoisrooli App Storen ja omien palvelujen tarjoajana voisi olla hyväksyttävissä, jos Apple toimisi reilusti. ”Mutta Applen tapauksessa he antavat itselleen epäreilun edun joka käänteessä”, toteaa Ek.

Tunnetulla tavalla Apple ottaa itselleen 30 prosentin komission App Storen kautta tehdyistä ostoksista, lukuun ottamatta nykyisin yli vuoden jatkuneita tilauksia, joissa osuus on laskettu 15 prosenttiin eikä Apple salli sovellusten kertoa muista App Storen ulkopuolisista tilausmahdollisuuksista.

”Jos maksamme tämän veron, se pakottaisi meidät keinotekoisesti nostamaan Premium-jäsenyytemme hintaa selvästi yli Apple Musicin”, toteaa Ek.

Spotify-tilaajaksi voi liittyä esimerkiksi sen verkkopalvelussa ja sen jälkeen vain kirjautua Spotify-sovellukseen Apple-laitteissa, missä tapauksessa Apple ei saa osuutta tilauksen hinnasta. Apple ei kuitenkaan hyväksy kauppaansa ja sitä kautta laitteisiinsa sovelluksia, jotka ohjaavat tekemään tilauksia muualla.

Lisäksi Spotifyn Ekin mukaan Apple rajoittaa muillakin tavoin toimintaa näissä tilanteissa eikä salli tietyissä tilanteissa esimerkiksi sähköpostien lähettämistä Apple-käyttäjille.

Lisäksi Ek nostaa esiin myös sen, ettei Apple ole aina tarjonnut integraatiomahdollisuutta käyttöjärjestelmän ja laitteiden toimintojen, kuten Sirin, HomePodin ja Apple Watchin kanssa.

Maaliskuussa Spotifyn valittaessa Applen toiminnasta toimitusjohtaja Ek esitti myös kolme vaatimusta, joita se toivoo Euroopan komission asettavan Applelle:

  • Sovellusten tulisi voida kilpailla reilusti ominaisuuksiensa perusteella, ei perustuen siihen kuka omistaa App Storen. Kaikkia pitäisi koskea samat säännöt ja rajoitukset – myös Apple Musicia.
  • Kuluttajilla pitäisi olla todellinen valinnanmahdollisuus mitä tulee maksujärjestelmiin, eikä heitä pitäisi pakottaa käyttämään epäoikeudenmukaisella veloituksella varustettua järjestelmää kuten Applen.
  • Sovelluskaupoille ei pitäisi sallia palvelujen ja käyttäjien välisen viestinnän rajoittamista.

Nähtäväksi jää, tuleeko EU-komissio asettumaan Spotifyn linjalle ja määräämään Applea toteuttamaan jotakin näistä tutkintansa päätteeksi. Tapauksen käsittelyn vieminen päätökseen voi kestää useita vuosia.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Olemme päivittäneet MTV Oy:n tietosuojakäytännön. Päivityksen yhteydessä Mediahub Oy:n tietosuojakäytäntö on yhdistetty osaksi MTV:n tietosuojakäytäntöjä. Lue lisätietoja tästä.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja